EK: Rakennusalan työllisten määrä lähtee lievään nousuun

EK:n jäsenyritykset arvioivat henkilöstömääränsä vähenemisen jatkuvan vielä tänä vuonna. Työllisyyden heikentyminen kuitenkin loiventuu. Henkilöstömäärä vähenee arviolta 0,7 prosenttia vuoden 2009 lokakuusta vuoden 2010 lokakuuhun. Edellisen vuoden vastaavana ajankohtana työllisyys väheni EK:n jäsenyrityksissä runsaat 5 prosenttia, kun taloustilanne heikkeni nopeasti ja voimakkaasti. Rakennusalalla työllisten määrän uskotaan kääntyvään lievään 0,4 prosentin kasvuun. Tiedot ovat peräisin EK:n jäsenyrityksissä tehdystä henkilöstö- ja koulutustiedustelusta.

Sailas: Peruskorjaus korostuu infrarakentamisessa

Suomen tiestön nykykunnon säilyttäminen edellyttäisi päällystettyjen teiden ylläpidon rahoituksen voimakasta nostamista. Nykyisellä rahoitustasolla ylempiasteisimman tieverkon kunto pystytään säilyttämään, mutta muun tieverkon kunto romahtaa, sanoo valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas. Liikenneviraston tieosastokin myöntää päällysteiden kunnon heikentyneen vuoden 2009 aikana.

Rakli: Pääurakoitsijoiden hintakilpailu kovaa

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tuoreen suhdannekatsauksen mukaan sekä pää- että aliurakoitsijoiden tarjousaktiviteetti on tällä hetkellä korkealla tasolla pääkaupunkiseudulla. Erityisesti pääurakoiden hintakilpailu on kovaa, ja rakennusliikkeet kokevat tällä hetkellä riittämättömän kysynnän suurimmaksi ongelmakseen. Rakennuttajien kannalta tilanne onkin hyvä, sillä tarjoushinnat jäävät kustannusarvioiden alle.

Helsingin asuntotuotanto jäi vuosituhannen alhaisimmaksi 2009

Helsingissä valmistuneiden asuntojen uustuotanto jäi koko 2000-luvun alhaisimmalle tasolle viime vuonna. Kaupungin tietokeskuksen mukaan Helsingissä valmistui vuonna 2009 yhteensä 2 245 uutta asuntoa, joka on 44 asuntoa vähemmän kuin vuonna 2006. Helsingin seudun kuntien välisessä sopimuksessa pääkaupunki on sitoutunut 5 000 asunnon vuosituotantoon. Tavoite on kova, sillä siihen ei ole ylletty kertaakaan tällä vuosituhannella.

Rakentajat käynnistävät jäädytettyjä hankkeita Venäjällä

Monet isot venäläiset rakennusyhtiöt ovat ilmoittaneet käynnistävänsä aiemmin jäädyttämiään rakennushankkeita, kun taloustilanne on osoittanut kohenemisen merkkejä Venäjällä. Esimerkiksi LSR Group on kertonut aloittavansa viisi asuinrakentamiskohdetta. AFI Development puolestaan on päättänyt aloittaa uudelleen kolmen aiemmin jäädyttämänsä hankkeen rakennustyöt. PIK Group taas aikoo kasvattaa asuinrakentamistaan toistakymmentä prosenttia tänä vuonna. Asiasta kertoi venäläinen Vedomosti-lehti.