Ramboll ostaa MHK-Suunnittelun Seinäjoelta

Ramboll Finland Oy ostaa rakennesuunnittelupalvelua tarjoavan MKH-Suunnittelu Oy:n liiketoiminnan. Yrityskaupalla Ramboll vahvistaa asemaansa Seinäjoen alueella. MKH-Suunnittelun palveluksessa on kaksi henkilöä, ja yrityskaupan myötä Rambollin Seinäjoen toimistossa työskentelee 16 asiantuntijaa.

Selvitys: EU:n sosiaalisten vuokra-asuntojen tuottajien toiminta aiempaa liiketoiminnallisempaa

VVO:n ja Cecodhasin (Euroopan yleishyödyllisiä asuntoyhtiöitä edustava järjestö) yhdessä tekemän tutkimuksen mukaan EU15-maissa toimivat yleishyödylliset vuokra-asuntoja tuottavat yritykset ovat muuttaneet toimintaansa liiketoimintalähtöisemmäksi ja monimuotoisemmaksi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä on ollut seurausta ympäristömuutoksista, joita ovat esimerkiksi monikulttuurisuus, siirtolaisuus, asuinalueiden slummiutuminen sekä poliittiset muutokset.

Uponor odottaa liikevaihtonsa ja -voittonsa kasvavan vuonna 2008

Uponor Oyj kertoi tänään pitämässään pääomamarkkinapäivässä, että yhtiön liikevaihto ja liikevoitto kohoavat ensi vuonna kuluvan vuoden tasosta. Yhtiö on asettanut aiemmin pitkän tähtäimen tavoitteekseen saavuttaa 6 prosentin orgaaninen liikevaihdon kasvu vuosina 2007-2009. Yhtiön toimitusjohtaja Jan Lång sanoi yhtiön pitävän pitkän tähtäimen tavoitteensa ennallaan, vaikka totesikin liiketoimintaympäristön olevan tällä hetkellä haastavampi kuin moneen vuoteen.

SKAL kiirehtii Kehä III:n parantamista

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan Kehä III:n parannuksella on kiire, sillä raskas liikenne kolminkertaistuu vuonna 2009, kun Vuosaaren satama avautuu. Kun Kehä III:lla kulkee nyt noin 2 000 raskasta yhdistelmää vuorokaudessa, niin Vuosaaren sataman avautumisen arvioidaan kasvattavan määrän 6 000:een.

Evlin kiinteistörahasto ostaa SRV:ltä 5 miljoonalla eurolla varastokiinteistön Virossa

Evlin kiinteistöpääomarahasto EPI (Evli Property Investments) Baltic I on sopinut ostavansa SRV International Oy:ltä varastokiinteistön Virossa 5,0 miljoonalla eurolla. SRV:n rakentamana vuodenvaihteessa valmistuva kiinteistö sijaitsee 15 kilometriä Tallinnasta Sauen kunnassa. Rakennuksen pinta-ala on noin 4 500 neliötä ja se on kokonaan vuokrattu Oriola AS:lle. Tontin laajuus on noin 11 000 neliötä.