SRV:n hallussa miljoona omaa osaketta

SRV on jatkanut edelleen omien osakkeidensa ostovaltuutuksen käyttöä aktiivisesti viime aikoina. Torstaina 22. lokakuuta Helsingin pörssissä tehtyjen ostojen jälkeen konsernin hallussa olevien SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeiden määrä nousi tasan miljoonaan kappaleeseen. Yhtiön hallussa olevien osakkeiden määrä ei kuitenkaan vielä ole lähelläkään ostovaltuutuksen sallimaa ylärajaa.

Fingrid kasvatti selvästi investointejaan heinä-syyskuussa 2009

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj jatkoi kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä voimakkaita investointejaan. Konsernin bruttoinvestoinnit olivat kuluvan vuoden heinä-syyskuussa 34,8 miljoonaa euroa, kun ne olivat viime vuoden vastaavana aikana 20 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun 2009 bruttoinvestoinnit olivat 88,1 miljoonaa euroa oltuaan viime vuoden vertailujaksolla 55 miljoonaa euroa. Fingrid on tehnyt useita urakkasopimuksia käynnistyvien hankkeidensa osalta.

Pöyryn tulos kuihtui olemattomiin heinä-syyskuussa 2009

Konsultti- ja suunnitteluyritys Pöyryn liikevaihto kutistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä 22,5 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta ja samalla tulos kuihtui nollatasolle. Tilauskanta ei ollut syyskuun 2009 lopussa kuitenkaan kuin 25,2 miljoonaa euroa pienempi kuin vuodenvaihteessa. Yhtiö arvioi koko kuluvan vuoden liikevaihtonsa supistuvan ja voiton ennen veroja heikkenevän merkittävästi viime vuoteen verrattuna.

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen elokuussa 2009

Rakennuslupia myönnettiin elokuussa 2009 yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, joka on runsaan neljänneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Kuutiomäärät vähenivät kaikissa rakennustyypeissä. Kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana myönnettiin rakennuslupia yhteensä noin 25 miljoonalle kuutiometrille, joka on yli neljänneksen vähemmän kuin tammi-elokuussa 2008. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Infrarakentajat ennakoivat alamäkeä ensi talveksi

Suurista väylähankkeista huolimatta infra-alan talven työmäärät ovat supistumassa. Vain Kaakkois-Suomessa nähdään toivonpilkahduksia. Yleinen heikko suhdanne ja tarjouspyyntöjen vähyys ovat selvästi suurimpia huolen aiheita alalla. Tämä käy ilmi Rakennusteollisuus Infra ry:n alueellisesta suhdannekyselystä.

Tuleva putkiremontti pimitettiin ostajalta – välittäjä maksaa

Kiinteistönvälitysyhtiö joutuu maksamaan asunnon ostajalle korvauksia, koska ei kertonut tälle tulevasta putkiremontista. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan välittäjällä oli velvollisuus ottaa selvää asunto-osakeyhtiössä tehdystä kuntotutkimuksesta ja kertoa ostoa harkitsevalle, että putket olisivat pian uusimisen tarpeessa.