Rakennusalan loputkin työehtosopimukset varmistuivat

Rakennusalojen kaksivuotisten työehtosopimusten syntyminen varmistui tänään, kun loputkin Rakennusteollisuus RT:n jäsenliitoista hyväksyivät saavutetut neuvottelutulokset. Rakennusliiton hallitus hyväksyi omalta osaltaan sopimukset jo eilen. Rakennusliitto ja Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ilmoittivat myös valtakunnansovittelijalle hyväksyvänsä LVI -alaa koskevan sovintoesityksen työsuojeluvaltuutetuista.

Sormatin kannattavuus koheni selvästi 2007

Rakentamisen kiinnikkeitä valmistavan Sormat Groupin liikevaihto kasvoi viime vuonna kahdeksan prosenttia 28 miljoonaan euroon. Samalla yhtiön liikevoitto kasvoi 50 prosenttia 3 miljoonaan euroon ja myyntikate parani 2,2 prosenttiyksiköllä raaka-aineiden rajuista hinnankorotuksista huolimatta. Toimitusjohtaja Mika Kaukosen mukaan kasvu hidastui hieman loppuvuotta kohti, mikä johtui rakennusmarkkinoiden hidastumisesta Länsi-Euroopassa.

Omakotitalojen hinnat kääntyivät jälleen nousuun loka-joulukuussa 2007

Omakotitalojen hinnat nousivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä koko maassa keskimäärin 2,5 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Loka-joulukuussa omakotitalojen hinnat kääntyivät siis takaisin nousu-uralle, kun kolmannella neljänneksellä hinnat olivat laskeneet keskimäärin 2,8 prosenttia toiseen neljännekseen verrattuna. Nämä tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä, jonka laadinnassa käytetään Maanmittauslaitoksen ylläpitämän kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietoja.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi 11 prosenttia marras-tammikuussa

Rakentamisen palkkasumma oli viime marras-tammikuussa 11,0 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Palkkasumman kasvu oli edelleen kaikista päätoimialoista nopeinta juuri rakentamisessa. Rakentamisen palkkasumman kasvu on kiihtynyt, sillä vuotta aiemmin kasvuvauhti oli 9,2 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen liiketoiminnan kuukausikuvaajista.

Rakennusyritysten liikevaihto nousi 18 prosenttia loka-joulukuussa 2007

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi viime vuoden loka-joulukuussa 18,0 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Joulukuussa 2007 rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 10,0 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

Saint-Gobainin Maxit-osto toteutui

Maxit Groupin omistusoikeus on siirtynyt eilen saksalaiselta HeidelbergCementiltä ranskalaiselle Saint-Gobainille. Yrityskauppa toteutui, kun Euroopan komissio hyväksyi 4. maaliskuuta viime elokuussa sovitun järjestelyn. Kaupan myötä Suomen Maxit Oy Ab:sta tulee osa Saint-Gobain -konsernin rakennustuotesektoria. Maantieteellisesti se kuuluu Pohjoismaiden ja Baltian alueeseen.