Oikaisu: Juha Hetemäki ei ole epäiltynä HOK-Elannon lahjusvyyhdissä

Rakennuslehti julkaisi verkkosivuillaan  26.5. laajaa lahjuskokonaisuutta käsittelevän uutisen, ”Lahjusjuttu siirtyy syyteharkintaan – Skanska tehnyt oman tutkintapyynnön”. Jutussa asianomistajana on HOK-Elanto. Uutisessa mainittiin virheellisesti, että Skanskan entinen toimitusjohtaja Juha Hetemäki olisi epäiltynä jutussa.

Jumala loi puun, ihminen betonin – betonijulkisivujen lastentaudit leimasivat rakentajat suden ja sekundan tekijöiksi

VVO:n toimitusjohtaja Ben Grass vaati 1990-luvulla luopumista betonisandwichin käytöstä. Se pilasi alan maineen. Maalikaan ei pysynyt tuossa pirullisessa elementissä ja klinkkerit tippuivat. ”Jumalauta, meitä ammutaan ja ihan syystä”, totesi teollisuusneuvos Lauri Jämsä.

Suomessa vieraileva johtava onnettomuustutkija: WTC-tornien romahdukseen johti kaksi syytä

Reilu 200 tutkijaa selvitti reilut viisitoista vuotta sitten useita vuosia kestäneissä tutkimuksissaan New Yorkissa tapahtuneiden World Trade Center –pilvenpiirtäjien romahduksien tapahtumien koko ketjun. Tutkijalautakunnan puheenjohtaja Shyam Sunder vieraili torstaina Tampereella.