Skanska urakoi HSY:lle viemäritunnelin Helsinkiin

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n hallitus on 14. kesäkuuta valinnut Skanska Infra Oy:n urakoimaan Helsingin kantakaupunkiin välille Mäntymäki–Vallila uuden viemäritunnelin. Skanskan urakan arvo ilman arvonlisäveroa on noin 9,1 miljoonaa euroa. Noin 2 700 metriä pitkän viemäritunnelin rakentaminen käynnistyy kesällä 2013, ja se valmistuu vuonna 2015.

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,6 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2,6 prosenttia vuoden 2012 vastaavasta ajanjaksosta. Edelliseen neljännekseen verrattuna kustannukset kohosivat alkuvuodesta 2,1 prosenttia. Kustannusten vuotuinen nousuvauhti on säilynyt kutakuinkin samalla tasolla vuoden verran. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä nousuvauhti oli 2,5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä.

Rakennuskustannukset säilyivät ennallaan toukokuussa

Rakennuskustannusten kokonaisindeksi säilyi ennallaan kuluvan vuoden huhtikuusta toukokuuhun. Työpanosten hinnat nousivat kuukauden aikana 0,1 prosenttia, kun taas tarvikkeiden hinnat pysyivät ennallaan ja muiden panosten hinnat laskivat 0,2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

Valtio myy tsaarin salaisen poliisin käytössä olleen rakennuksen Helsingistä

Valtion kiinteistöjä hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt myy tarjouskilpailulla Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsevan arvokiinteistön. Vuonna 1889 valmistunut Axel Högbergin suunnittelema koristeellinen uusrenessanssitalo on suojeltu. Alun perin asuinkäyttöön rakennetulla talolla on rikas historia. Vuonna 1904 rakennuksen osti Venäjän valtio. Tsaarin salainen poliisi asettui taloon, jota alettiin kutsua Ohranan taloksi.

Betonimestarit ja Lujabetoni saivat SOK:lta jättimäisen elementtiurakan

SOK on valinnut Pohjois-Sipoon Bastukärriin rakennettavan jättikokoisen logistiikkakeskuksen elementtiurakoitsijoiksi Betonimestarit Oy:n ja Lujabetoni Oy:n. Kyseessä on Suomen oloissa harvinaisen suuri elementtiurakka. Sen yhteisarvo on yli 40 miljoonaa euroa, josta Betonimestareiden osuus on noin 60 prosenttia ja Lujabetonin osuus noin 40 prosenttia. Kohteen rakennustyöt ovat jo alkaneet, ja ne kestävät syksyyn 2018.