Investointien vähyys näkyy suunnittelutöiden määrässä

Tulevan talven kotimarkkinanäkymät ovat suunnittelutoimistoissa huolestuttavat kotimaisten investointien ja vientihankkeiden vähenemisen myötä, kertoo Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton Skolin tällä viikolla valmistunut suhdannekatsaus. Kotimarkkinanäkymät ovat heikentyneet selvästi jo keväästä lähtien. Suurimpana huolenaiheena on kotimaisten rakennusinvestointien lasku sekä talo- että infrasektorilla.

Ruduksen toimitusjohtaja Lauri Kivekäs RT:n puheenjohtajaksi

Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on 20. marraskuuta valittu Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. Varapuheenjohtajaksi valittiin YIT Rakennus Oy:n toimialajohtaja Tero Kiviniemi. Vuoden 2013 alussa tehtävässään aloittava Kivekäs kehottaa valmistautumaan heikkenevään suhdanteeseen.

Ministeriö: Rahat eivät riitä kaikkiin liikennehankkeisiin

Hallituskauden liikennehankkeista päätettiin kevään kehysriihessä virheellisin tiedoin, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö. Tämä tarkoittaa, ettei kaikkia tälle hallituskaudelle suunniteltuja liikennehankkeita ole varaa toteuttaa ilman lisärahoitusta. Ministeriön mukaan hankkeista päätettiin Liikenneviraston entisen pääjohtajan Juhani Tervalan antamien tietojen perusteella.

Stora Enso toimittaa Skanskalle moduulielementit Vantaan BoKlok-kohteeseen

Stora Enso toimittaa puiset moduulielementit Skanskan Vantaan Kivistöön toteutettavaan BoKlok-kohteeseen. Vantaan Kivistöön rakennettavat 36 BoKlok-asuntoa toteutetaan kokonaisuudessaan Stora Enson Hartolan yksikön toimittamista puupohjaisista moduuleista. Seitsemästä pienkerrostalosta muodostuvan kohteen rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2013 ja kestävät kahdeksan kuukautta.