Säästöpankit: Lainakatto kaataisi monta asuntohaavetta

Asuntolainojen rajaaminen lainsäädännöllä kaataisi monta asuntohaavetta, varoittaa Säästöpankkien Säästämisbarometri. Lähes kolme neljäsosaa ensiasunnon ostoa harkitsevista joutuu vaikeuksiin, jos heidän pitää rahoittaa ostohinnasta 10 prosenttia itse, ilmenee Säästöpankkien teettämästä kyselystä.

Rami Viitasaari MVR-Yhtymän toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta

Rakennusinsinööri Rami Viitasaari on nimitetty MVR-Yhtymä Oy:n toimitusjohtajaksi vuoden 2013 alusta alkaen. Hän toimii tällä hetkellä yhtiön tuotantojohtajana. MVR-Yhtymän nykyinen toimitusjohtaja Matti Rantanen siirtyy omasta aloitteestaan yhtiön hallituksen jäseneksi ja yhtiön johdon neuvonantajaksi ensi vuoden alusta. Rantanen jatkaa yhtiön omistajana. Myös Viitasaari on tullut yhtiön omistajaksi.

YIT myi 18 miljoonalla toimisto- ja liikerakennuksen Turusta

YIT on 26. lokakuuta solminut Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö LähiTapiolan kanssa kauppasopimuksen Turun Kupittaan alueelle rakennettavasta toimisto- ja liiketalo Intelligate II:sta. Kaupan arvo on noin 18 miljoonaa euroa. Noin 6 700 neliön kohde valmistuu lokakuussa 2013. Valmistuessaan kiinteistö täyttää A-energialuokan vaatimukset ja sille haetaan kansainvälistä Leed-sertifiointia.

LapWall aikoo vähintään tuplata henkilöstönsä ensi vuonna

Puurakenteisten elementtien valmistukseen erikoistuneen LapWall Oy:n liiketoiminta on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Pyhännällä keväällä 2012 käynnistyneen 4 800 neliön tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 200 000 neliötä, mikä vastaa noin 1 200 omakotitalon elementtituotantoa. LapWallin mukaan tilauskanta on hyvä ja kysyntä markkinoilla on yllättänyt positiivisesti. Niinpä yhtiö aikookin rekrytoida ensi vuoden aikana huomattavasti lisää henkilöstöä ja moninkertaistaa liikevaihtonsa.

Asunnon ostoaikeet lisääntyneet lokakuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori on heikentynyt jälleen lokakuussa. Samalla kuluttajien aikeet peruskorjata asuntoaan ovat vähentyneet kuukautta aiemmasta. Sen sijaan kuluttajien aikeet ostaa asunto ovat kasvaneet syyskuuhun verrattuna, mutta ne ovat kuitenkin alhaisemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorista.

Shippax rakentaa Arctialle kelluvan konttorin Helsingin Katajanokalle

Helsingin rakennuslautakunta on 23. lokakuuta hyväksynyt Arctia Shipping Oy:n (ent. Varustamoliikelaitos) kelluvan konttorin rakennusluvan, mikä mahdollistaa rakennustöiden aloittamisen. Arctia rakennuttaa itselleen kaksikerroksisen noin 950 kerrosneliön kelluvan konttorin Katajanokan Laivastopuiston edustalle jäänmurtajien laiturin viereen. Arctian tavoitteena on ottaa uudisrakennus käyttöön vuoden 2013 kesällä. Kelluvan konttorin rakentajaksi on valittu kevyeen teräskennotekniikkaan erikoistunut Shippax Oy Uudestakaupungista.