Rakentamisen työllisyys heikkeni hienoisesti

Rakentamisen työllisyys heikkeni kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hienoisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan rakentamisen työllisten määrä oli heinä-syyskuussa 2012 noin 182 000, kun heitä oli vuoden 2011 vertailujaksolla noin 184 000. Laskua kertyi 0,9 prosenttia.

Rakennuslupien kuutiomäärä kääntyi selvään laskuun elokuussa

Heinäkuinen rakennuslupien kuutiomäärän kasvu jäi vain kuukauden mittaiseksi nousupyrähdykseksi, sillä elokuussa lupien kuutiomäärä kääntyi jälleen laskuun, joka on ollut vallitseva trendi jo pidempään. Vuoden 2012 elokuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,6 miljoonalle kuutiometrille, joka on 19,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Tampereen uintikeskuksen perusparannus maksaa yli tuplasti alkuperäistä arviota enemmän

Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta hyväksyi 18. lokakuuta Tampereen uintikeskuksen perusparannuksen hankesuunnitelman. Tavoitehintalaskelman mukaan investoinnin suuruus on 9,64 miljoonaa euroa, ja uuteen talousarvioon peruskorjaukselle on esitetty varattavaksi 10 miljoonaa euroa vuosille 2013–2014. Hankesuunnitteluvaiheessa osoittautui, että uintikeskuksen kunnostamiseen vuosien 2013 ja 2014 taloussuunnitelmissa varattu 4 miljoonaa euroa oli reilusti alimitoitettu.

Lattiapäällystevalmistajat Karelia-Upofloor ja Kährs yhdistyvät

Suomalainen lattiapäällystevalmistaja Karelia-Upofloor Oy ja ruotsalainen samalla alalla toimiva AB Gustaf Kähr yhdistyvät. Yhtiöiden oman ilmoituksen mukaan yhdistyneestä yhtiöstä tulee markkinajohtaja Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Venäjällä, ja sillä on vahva markkina-asema Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Yhdistetyn yhtiön liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa. Yhdistyminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Asuntoverstas Saneeraus toteuttaa 83 asunnon peruskorjaushankkeen Helsingissä

Asuntoverstas Saneeraus Oy toteuttaa Helsingin Kalliossa sijaitsevan As Oy Kolmas linja 17 peruskorjauksen projektinjohtourakkana. Urakassa uusitaan kiinteistön talotekniset järjestelmät, ikkunat sekä parvekkeen ovet ja lämpörapataan julkisivut. Työt aloitetaan marraskuussa 83 huoneiston linjasaneerauksella. Linjasaneerauksessa käyttövesiputkistot uusitaan ja viemärit sukitetaan. Kohteen urakkasumma on noin 4 miljoonaa euroa. Kohde valmistuu elokuussa 2013.