- Habeo Group osti teollisuuden sähköosaamista
- Tervon johtajalla on joensuulaisjuuret
- YIT paransi tulostahtiaan – ”Viimeinen neljänneksemme oli odotustemme mukaisesti vahva”
- Constin kannattavuus koheni loppuvuonna – ”Perusteet rakentamisen käänteelle ovat olemassa”
- Kreaten tilauskanta nousi ennätystasolle – Ennusteissa iso kasvu tälle vuodelle
- YIT käynnistää muutosneuvottelut
- Kreate urakoi uutta maanalaista ajoyhteyttä Tampereella
- Oululainen hotelli on hyvä esimerkki voimistuvasta trendistä – vanha pankkitalo saa kolme lisäkerrosta
- NCC:n Suomen liikevaihto jatkoi laskuaan – ”Se on vaikein markkina, joka meillä on”
- Myyntijohtaja miettii aina myös paloturvallisuutta – ”Rakenteiden ja materiaalien tuntemuksesta on paljon apua”
- Helsinki hyväksyi yli 45 miljoonan euron monitoimitalosuunnitelman
- Varte rakentaa laboratorion Vantaalle
- Osa historiallista tehdasrakennusta peruskorjataan Tampereella
- Kolme lähiliikenteen rautatieasemaa remonttiin – Liikenne poikki kahdeksi kuukaudeksi
- A-Kruunu löysi uuden toimitusjohtajan
- Imatra kutisti rautatieasemansa – ”Alkoi olla järkevämpää toimia niin, että säilytetään se, mitä säilytettävissä on”
- OYS on alittanut rakennushankkeissaan tavoitekustannukset kymmenillä miljoonilla
- Ecoup aloittaa yhteistyön Rakennusbetoni- ja Elementin kanssa
- Xpartners osti jälleen konsulttiyrityksen Suomesta
- Mangrove urakoi vuokrakerrostalon Naantaliin
- Oulun yliopiston jättikampuksesta järjestetään arkkitehtuurikilpailu
- Ulkokuntosaleja rakennetaan nyt myös opiskelija-asuntojen pihoille
- Omakotirakentamisen vuosi oli jälleen heikko
- Rakennusala käynnisti kunnianhimoisen hankkeen – ”Digitalisaation koko potentiaalia ei ole vielä pystytty hyödyntämään”
- Suomalaiselle arkkitehtuurille avattiin uusi verkkopalvelu
- Työsuojeluhallinto muistuttaa asbestipurkutyön muuttuneesta käytännöstä
- Granlund vahvistaa yrityskaupalla rakennuttamistoimintaansa
- Koskelan varikkohankkeessa testataan vähähiilisen betonin ominaisuuksia – ”Koko ajan mietimme, missä sitä voi käyttää”
- Sähköinen fuusio Turussa: Sähkö oy osaksi TRP Groupia
- Rakennusliitto: Harmaan talouden torjuntaverkosto myös Suomeen
- Ilmarinen kevensi asuntosalkkuaan pk-seudulla – liki tuhat asuntoa Storebrandille
- Adapteon tuotanto siirtyy Riihimäelle – uusi tehdas käynnistyy vuoden 2028 alussa
- Lujatalolle Peijaksen sairaalaurakka – arvo 74 miljoonaa
- Administer-ketju laajentaa taloyhtiöbisnestään – osti itselleen tytäryhtiön
- Peabille toimistotalon muutosurakka Itäkeskuksesta – arvo 20 miljoonaan
- SRV rakentaa lisää Espoon Niittykumpuun – tilaajana Eden Asunnot
- Retta ja tanskalainen Cobblestone saman katon alle – uusi nimi on Inna
- Tuulivoiman rakentaminen kääntyi pohjalta kasvuun – ”Voisiko tässä olla taas uuden rakentamisaallon alku?”
- Espoo jarrutti asuntorakentamisessa – tahti pudonnut jo puoleen huippuvuosista
- Nyab lisää panoksia pk-seudulla – ostaa Terrawisen infrabisneksen
- Myyntiosaaja kääntää Oumania uuteen kasvuun
- JM Suomen asuntomyynti pieneni selvästi – rakennusoikeuksien haaliminen jatkui
- Suomessa suunnitteilla satoja aurinkovoimahankkeita – paneelitilaa tarvitaan 30 000 hehtaaria
- Arkkitehtipalvelut ja A6 saman katon alle – lisälihaksia pk-seudun projekteihin
- Helsinki jatkaa korjattavien kiinteistöjen myyntiä – listalla muun muassa Sonckin talo ja Töölön virastotalo
- SRV:lle rautatientorin metroaseman remontti – urakka läpi vuosina 2027-2029
- Kruunuvuorensilta pokkasi Betonirakenne-palkinnon – esimerkillisesti johdettu suurhanke
- Konsulttiala keskittyy – miten pärjäävät itsenäiset yritykset?
- Suomalaisosaamisella on kysyntää ympäristöteknologiassa Ukrainassa – ”Siellä on satojen miljardien dollareiden edestä tulossa töitä”
- Kertaerät painoivat Hartelan tulosta – Jani Nieminen putsasi pöytää