Satakuntalainen Astora-Rakennus on vakiinnuttanut asemansa yhtenä julkis-, toimitila- ja luottokumppanina Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Vuonna 1989 perustetun rakennusliikkeen tähtäin on kuitenkin selvästi pidemmällä. Tavoitteena on napata urakoita entistä enemmän nykyisten kotimaakuntien ulkopuolelta, muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomesta sekä Uudeltamaalta.
Osviittaa tästä on jo saatu, sillä työn alla on hankkeita Salossa, Sastamalassa, Kouvolassa sekä Satakunnan alueella. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla työmaita käynnistyy laajalla alueella niin Pirkanmaalla, Pohjanmaalla kuin Etelä-Suomessa.
”Tavoitteena on maltillinen, mutta vahva kasvu ja kerätä 80 prosenttia liikevaihdosta muualta kuin kotiseudulta Satakunnasta”, toimitusjohtaja Mika Rajamäki linjaa.
Osana samaa kasvupolkua toteutettiin joulukuussa myös yrityksen omistajapohjan laajennus. Sen myötä Astora-Rakennuksen osakkaiksi tulivat Rajamäen lisäksi Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueen aluejohtaja Juha Oksa, Pirkanmaan aluejohtaja Markku Laiho sekä yhtiön hankinta- ja laskentajohtaja Aleksi Peltola.
Johtajanimitysten myötä Oksa ja Laiho ottavat vastuun edellä mainittujen alueiden kehittämisestä ja johtamisesta.
”Näin parannamme paikallista näkyvyyttä sekä tiivistämme asiakas- ja kumppanuuskontakteja. Päätöksenteko on ollut jo valmiiksi mutkatonta, mutta nyt se on entistä lähempänä paikallisia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita”, johtajanelikko vakuuttaa.
Laatu ja laskentaosaaminen kivijalkoina
Rakennusala on kärsinyt jo pari vuotta matalasuhdanteesta. Vuonna 1989 perustettu Astora-Rakennus on kuitenkin selvinnyt siitä kuivin jaloin haastavista ajoista huolimatta, sillä yritys kehittää prosessejaan ja toimintatapojaan vastaamaan ja palvelemaan nopeasti muuttuvia rakennusmarkkinoita. Laadusta ja hyvästä palvelusta kertovat pitkät asiakassuhteet.
Viime vuonna liikevaihtoa kertyi runsaat 30 miljoonaa euroa ja omilla palkkalistoilla on väkeä nelisenkymmentä henkilöä. Paikalliset rakennushankkeet mukaan lukien määrä nousee kuukausittain yli sataan henkilöön. Päiväkoti-, hoivakoti- sekä liike- ja teollisuusrakentaminen pysyvät jatkossakin yhtiön painopistealueina, hankekoot puolestaan 5–15 miljoonan euron hintahaarukassa. Asuntorakentamiseen ollaan valmiita lähtemään mukaan, kun markkinat kirkastuvat.
”Laadun lisäksi valttimme on omissa käsissä oleva laskenta. Se varmistaa, että aikataulut ja budjetit pitävät. Vastuullisena rakentajana hallitsemme myös hankkeiden ympäristövaatimukset, hiilijalanjälkilaskennan sekä materiaalien kierrätyksen”, Peltola listaa.