Uusilla TopDry-tuotteilla kiinteistön julkisivu säilyy kuivana, kauniina ja näyttävänä vuodesta toiseen ilman ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä. Kun huoltoväli samalla pidentyy, taloyhtiöille ja kiinteistönomistajille kertyy kustannustehokkuutta tätäkin kautta. Kuvat: Saint-Gobain Finland Oy.
Ilmoitus

Ilmastonmuutos koettelee myös julkisivumateriaaleja

Ilmastonmuutos on kova haaste myös kiinteistökannalle, sillä ilmatieteilijöiden mukaan vesisateet ja myrskyt lisääntyvät. Kiinteistön tarkastuksessa katse on kiinnitettävä katon ja perustusten lisäksi myös julkisivuihin, joiden vaurioista voi koitua kallis jälkilasku. Korjauksissa kannattaa käyttää testattuja ja eko-logisia materiaaleja, jotka kestävät täkäläisiä sääolosuhteita vuosikymmeniä eteenpäin.

Kirjoittaja(t)

Kuluva talvi on vetisen ja lauhan syksyn jälkeen kuulunut perinteisten lumi- ja pakkastalvien joukkoon. Fakta kuitenkin on, että ilmastonmuutos etenee vääjäämättä ja tuo samalla mukanaan vielä monta lauhaa, sateista ja tuulista talvea.

Nopeasti vaihtelevat sääolosuhteet laittavat myös kiinteistöt ja niiden julkisivut koville.

Kesällä ja syksyllä kiusana ovat sateet ja piiskaavat myrskytuulet, jotka kastelevat talojen julkisivuja ja parvekkeita. Talvikuukausien harmina on puolestaan lämpötilan jatkuva sahaus nollan molemmin puolin, jolloin rakoihin ja halkeamiin kertyvä vesi tekee jäätyessään entistä isompaa vahinkoa.

Kaiken kukkuraksi leudot ilmat ja lisääntyvä ilmankosteus luovat otolliset olosuhteet myös erilaisille levä- ja mikrobikasvustoille.

Vastaus ympäristö- ja laatuhaasteisiin

Näihin haasteisiin ovat viime vuosina pureutuneet myös rakennustuotteiden ja -materiaalien valmistajat. Tässä kohtaa kärkijoukossa on Saint-Gobain Weber, joka on tunnettu muun muassa rakennusalan ”klassikkotuotteisiin” kuuluvista Silco-silikonihartsipinnoitteistaan.

Nyt yhtiö tuo markkinoille uuden TopDry-tuoteperheen. Se on kestävä ja myös vähemmän ympäristöä kuormittava vaihtoehto nykyisille silikonihartsipinnoitteille, sillä se ei sisällä ympäristölle haitallisia filmibiosideja.

Tuotepäällikkö Antti Saajanlehdon mukaan uusi tuoteperhe onkin tuore esimerkki siitä, kuinka Weber kehittää vastuullisena toimijana tuotteitaan ja ratkaisujaan myös ympäristöseikat huomioiden.

”Uusi tuote sietää ja taklaa entistä paremmin sääoloista johtuvia lämpötila- ja kosteuseroja, mutta se on myös koostumukseltaan ekologinen. Tästä kertoo sekin, että TopDry soveltuu myös erittäin tarkat ympäristökriteerit omaaviin Joutsenmerkki-kohteisiin”, Saajanlehto kertoo.

Kesällä ja syksyllä kiusana ovat sateet ja piiskaavat myrskytuulet. Talvikuukausien harmina on puolestaan lämpötilan jatkuva sahaus nollan tuntumassa.

Kuiva julkisivu kestää vuodesta toiseen

Uuden pinnoitteen teho selittyy pitkälti fysiikalla, sillä se on toiminnaltaan sekä hydrofobinen että hydrofiilinen. Hydrofobinen pinta on vettä ja likaa hylkivä, mutta silti hengittävä. Näin ylimääräinen vesi ei tunkeudu rappaukseen, vaan valuu pois.

Hydrofiilisyys puolestaan takaa sen, että pinta kuivuu nopeasti sateen ja kasteen jälkeen.

”Näin kiinteistön julkisivu säilyy kuivana, kauniina ja näyttävänä vuodesta toiseen ilman ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä. Samalla pidentyy huoltoväli eli taloyhtiöille ja kiinteistönomistajille kertyy kustannustehokkuutta tätäkin kautta”, Saajanlehto luettelee.

TopDry-tuotesarjaa voidaan käyttää useimmissa yleisesti käytetyissä KahiFacade-, SerpoVent-, MonoRoc-, UniTop-, kaksikerrosrappaus-, SerpoMin- ja SerpoTherm-julkisivuissa. Uudet tuotteet ovat käyneet läpi laajat valmistajan testit, jotka esimerkiksi sulamisen ja jäätymisen osalta ovat olleet huomattavasti normaalitasoa kovemmat.

Tätä pakkasen ja sulamisen sietoa testataan Saajanlehdon mukaan perinteisesti sadalla peräkkäisellä jäähdytys-sulatus -sy­klillä. Uuden tuoteperheen osalta tuo testimäärä on ollut moninkertainen. Innovaatiota on käytetty pelkästään Saksassa jo  yli 15 vuotta ja sillä on tehty rapattua pintaa yli 20 miljoonaa neliömetriä. Lisäksi se on  voittanut useita ympäristö- ja innovaatiopalkintoja Euroopassa.

”Nämä käytännön kokemukset ja laajat laboratoriokokeet takaavat, että tuote kestää myös Suomen todella haastavat ilmasto-olosuhteet nyt ja tulevaisuudessa”, Saajanlehto vakuuttaa.


Weber

  • Osa Saint-Gobain -konsernia
  • Tuomerkkejä Ecophon, Gyproc, ISOVER, PAM sekä Weber
  • Henkilöstöä Suomessa noin 1300
  • Tuotantoa kuudella eri paikkakunnalla
  • Weberin myymistä tuotteista 99 % tonneista valmistettu Suomessa

www.fi.weber

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi