Vesa Räsäsen ja Tomi Rajalan mukaan keskisessä Euroopassa on herätty vaihtelevista säistä johtuviin kiinteistöhaasteisiin jo vuosia sitten. Samalla on viety eteenpäin alati haastavampia sää- ja kosteusolosuhteita kestävien julkisivumateriaalien ja -ratkaisujen kehitystyötä. Kuva: Suvi Suovaara / Cuvaya.
Ilmoitus

Ilmastonmuutos koettelee myös julkisivumateriaaleja

Kiinteistö- ja taloyhtiöissä on opittu jo tarkkailemaan säännöllisesti katon ja ikkunoiden kuntoa. Katse kannattaisi kuitenkin kohdistaa myös julkisivuihin, jotka ovat ilmastonmuutoksen ja nopeasti vaihtelevien sääolojen takia entistä kovemmilla.

Kirjoittaja(t)

Vuotavan katon tai elinkaarensa päähän tulleiden ikkunanpokien vaikutukset koko kiinteistön yleiskuntoon on helppo oivaltaa. Kun kosteus pääsee pesiytymään talon rakenteisiin, ovat myös korjaustyöt mittavia, kalliita ja harmillisia – varsinkin, jos niihin ei ole osattu varautua.

Ei siis ihme, että katon ja ikkunoiden kuntoa seurataan useimmissa talo- ja kiinteistöyhtiöissä jo hyvinkin tarkasti. Tätä samaa asennetta kaivattaisiin rakennustuotteita valmistavan Saint-Gobain Weberin aluepäällikön Vesa Räsäsen mukaan myös julkisivujen kunnossapitoon.

”Pieneltä ja harmittomalta näyttävä rako voi nykyisissä, nopeasti vaihtelevissa sääoloissa rapautua muutaman talvikuukauden aikana reiäksi, jonka kautta vesi ja kosteus pääsevät eristeisiin ja rakenteisiin. Tätä kautta tuo pieni laiminlyönti voi tuottaa monenlaista murhetta sekä kiinteistölle että asukkaille. Ilmastonmuutoksen edetessä nämä riskit valitettavasti vain lisääntyvät”, Räsänen muistuttaa.

Levä on kosteiden kelien tylsä tuliainen

Tuulen ja sateen lisäksi julkisivuja rasittavat erityisesti nollan tuntumassa sahaavat talvikelit, joista on saatu viime vuosina tuntumaa muuallakin kuin eteläisessä Suomessa. Jatkuva kosteus ja ilmassa olevat epäpuhtaudet puolestaan ruokkivat levänkasvua, jota moni omakoti- ja rivitaloasukas tai huoltoyhtiö noituu pestessään vihertäviä piha- ja tonttiaitoja tai sammaloituvaa tiilikattoa.

”Levä pesiytyy aivan samalla tavoin kiinteistön ulkoseiniin ja rakenteisiin, jos olosuhteet ovat suotuisat. Sieltä mikrobit voivat jatkaa matkaansa ilmanvaihdon mukana tai vuotavan ulkoseinän läpi myös sisätiloihin aiheuttaen jälleen uusia pulmia”, lisää Räsäsen kollega Tomi Rajala.

Kaksikon mukaan keskisessä Euroopassa on herätty vaihtelevista säistä johtuviin kiinteistöhaasteisiin jo vuosia sitten. Samalla on viety eteenpäin alati haastavampia sää- ja kosteusolosuhteita kestävien ja ”levähyökkäyksiä torjuvien” julkisivumateriaalien ja -ratkaisujen kehitystyötä.

”Ilmastonmuutoksen edetessä nuo Keski-Euroopan sääolot rantautuvat myös meille Suomeen. Etenkin talvisaikaan kelit ovat kuivien pakkasjaksojen sijasta entistä kosteampia ja lämpötila nollan tuntumassa. Se tuo aivan omat haasteensa myös kiinteistöille”, Rajala toteaa.

Toimivien ja huoltovapaiden julkisivuratkaisujen valinta on erityisen tärkeää vesistöjen läheisyyteen rakennettaessa. Julkisivu toimii talon sadetakkina ja pitää veden ja lumen ulkona. Näin varmistutaan siitä että rakennus pysyy terveenä ja kuivana. Kuva: Suvi Suovaara / Cuvaya.

Rappaus on kestävä ratkaisu

Yhtiöllä on vahva asema myös julkisivutuotteissa ja rappausratkaisuissa, joilla parannetaan kiinteistöjen ulkoasua, säänkestoa ja energiatehokkuutta.

”Tuotekehityksessä on mietitty paitsi kestävyyttä, laatua ja monipuolista valikoimaa myös rakennusaikaisia olosuhteita ja työn sujuvuutta. Lopputuloksena on tuotteita, jotka ovat kestäviä, hylkivät kosteutta ja kuivuvat varsin matalissa lämpötiloissa. Tämä takaa tasaisen laadun mutta nopeuttaa myös työmaan etenemistä”, Vesa Räsänen muistuttaa.

Yhtiön referenssejä löytyy tuhansia ympäri Suomea niin uudis- kuin korjausrakentamisen puolelta. Uudiskohteissa betoniset ulkoseinät kannattaa verhoilla vettä ja kosteutta eristävällä pinnoitteella. Sellaiseksi valikoituu entistä useammin rappaus, joka erilaisine pinta- ja värivaihtoehtoineen kohentaa huomattavasti myös koko talon ulkonäköä.

”Rappaus on varteenotettava vaihtoehto myös vanhemmissa kerrostaloissa, joissa julkisivukorjaus on järkevää yhdistää esimerkiksi ikkunaremonttiin. Korjaaminen kannattaa, sillä rapattu julkisivu jatkaa talon elinkaarta kymmenillä vuosilla eteenpäin”, Räsänen lisää.

Saint-Gobain Finland Oy / Weber

  • Perinteikäs Weber perustettiin Ranskassa 1900-luvun alussa. Vuonna 1996 Weber tuli osaksi Saint-Gobain-konsernia. Saint-Gobain on Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV:n jo vuonna 1655 perustama yritys, ja sillä on tätä nykyä toimintaa yhteensä 67 maassa.
  • Saint-Gobain Finland Oy perustettiin keväällä 2017 ja Weberin lisäksi perheeseen kuuluvat tunnetut rakentamisen brändit Ecophon, Gyproc, ISOVER ja PAM.
  • Weberillä on Suomessa kuusi tehdasta ja paikallinen tuotekehitys vahvalla osaamisella. Tuotteet on kehitetty ja testattu vaatimuksia tiukemmin testeihin Suomen oloihin sopiviksi.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi