SRV:n Jere Pirhosen ja Antti Nummen mukaan rakennusten hiilijalanjälkeä voidaan vähentää tehokkaasti suosimalla päästötöntä ja paikan päällä tuotettua energiaa.

Kokonaisuuden hallinta ratkaisee energiansäästössä

Energiansäästössä ja päästöjen vähentämisessä päästään parhaisiin tuloksiin, kun asioita mietitään rakennuksen koko elinkaaren ajalta.

Kirjoittaja(t)

Rakennuksen suunnittelussa energiamuodon ja rakennusmateriaalien valinnat vaikuttavat oleellisesti energian kulutukseen ja päästöihin. Vähintään yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota energian fiksuun kulutukseen kiinteistön käytön aikana.

”Energiatehokkuudessa päästään parhaisiin tuloksiin, kun asiaa katsotaan kokonaisuutena rakennuksen koko elinkaaren ajalta”, rakennusyhtiö SRV:n energia- ja elinkaaripalveluiden johtaja Jere Pirhonen sanoo.

Hän vastaa SRV:llä uudesta palvelusta, jossa uusi tai peruskorjattava rakennus suunnitellaan mahdollisimman energiatehokkaaksi. SRV määrittelee rakennuksen omistajan kanssa energian kulutuksen tavoitteet ja vastaa niiden saavuttamisesta myös käytön aikana.

”Etsimme silloin yhdessä parhaat ratkaisut, joilla tehostetaan energian kulutusta ja minimoidaan päästöt. Samalla taataan rakennuksen käyttömukavuus”, SRV:n energia- ja elinkaaripalveluiden asiakkuus- ja kehitysjohtaja Antti Nummi sanoo.

Päästötöntä ja paikan päällä tuotettua energiaa kannattaa suosia.

Paikan päällä tuotettua energiaa

Energia- ja elinkaaripalvelu sopii erilaisiin kiinteistöihin taloyhtiöistä toimitiloihin ja liiketiloista varastoihin. SRV:n rakentamien talojen ohella palvelu soveltuu hyvin myös jo olemassa oleviin kiinteistöihin.

”Vaikkapa taloyhtiö voi pyytää meidät neuvonantajaksi energia-asioissa”, Nummi sanoo.

Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa on kyse isoista asioista, sillä rakennusten osuus Suomessa kulutettavasta energiasta on lähes 40 prosenttia ja hiilidioksidipäästöistä yli 30 prosenttia.

Jere Pirhosen mukaan rakennusten hiilijalanjälkeä voidaan vähentää tehokkaimmin, kun energiaratkaisuissa suositaan mahdollisimman paljon päästötöntä ja paikan päällä tuotettua energiaa. Sitä saadaan esimerkiksi maalämmöstä ja aurinkovoimasta.

”Myös hukkaenergian talteenottoon ja sen kierrättämiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota”, Pirhonen toteaa.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi