Johtaminen on kuin lastenkasvatusta. Molemmissa on näytettävä suuntaa ja esimerkkiä, jaksettava motivoida ja haastaa. Samaan aikaan on kuitenkin oltava johdonmukainen ja aito.
Näin herätteli tietokirjailija ja yritysvalmentaja Harri Gustafsberg kuulijoitaan Rakentamisen Laatu RALAn aamiaistilaisuudessa GLivelabissa Helsingissä. Samalla hän kummasteli nykyjohtajien työmotivaatiota.
”Meillä halutaan hyväpalkkaisiksi johtajiksi, mutta varsinaisesta johtamistyöstä ei olla kovinkaan innostuneita”, Gustafsberg totesi.
Salintäyteisen yleisön asenteita ravisteli myös näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Kari Ketonen. Hän kannusti kuulijoitaan tunteiden ennakointiin ja hallintaan.
”Tunteet vaikuttavat meihin monella tavoin. Ne on myös hyvä myös tunnistaa, jotta niitä oppii hallitsemaan. Huutamisen tai moittimisen sijaan oman tyytymättömyyden voi ilmaista myös hienovaraisemmin”, Ketonen opasti.
Gustafsberg säesti kollegaansa muistuttamalla kompromissikyvyn tärkeydestä.
”Jos siihen ei omassa työyhteisössä pysty, kannattaa lähteä yksinyrittäjäksi.”

Muutos vaatii johtajuutta
Gustafsbergin ja Ketosen esityksestä oli suora linkki aamiaistilaisuuden teemaan eli kiinteistö- ja rakennusalalla tahmeasti etenevään kulttuurimuutokseen.
RALAn toimitusjohtajan Johanna Holmströmin mukaan viime vuosien ja jopa vuosikymmenten vaisuja kehitysaskeleita ja paikallaan polkevaa tuottavuutta on turha perustella pelkästään suhdannetilanteella. Sen sijaan kyse on lukkiutuneista asenteista ja vanhakantaisesta johtamisesta. Muutos vaatii vain selkeitä päätöksiä.
”Rakennusalaa on kehitettävä suhdanteista ja haasteista huolimatta. Asioita on tehtävä toisella tavoin ja ihmisiä kannustettava kehittämään omaa työtään. Samalla kohenee myös tuottavuus”, Holmström tähdensi.
Kira-osaamiselle on vientimarkkinoita
SEE Brightin toimitusjohtaja Salla Eckhardt oli samoilla linjoilla. Kiinteistö- ja rakennusalan digimurroksen asiantuntijana ja innovaatiojohtajana tunnettu arkkitehti kannusti ottamaan tässä kohtaa oppia Yhdysvalloista.
”Siellä on monen yrityksen periaatteena, että päivän työt tehdään aina prosentin verran eilistä tehokkaammin. Se olisi meille jokaiselle hyvä ohjenuora”, Eckhardt vinkkasi.
Suomalaista kiinteistö- ja rakennusalaa hän patisti voivottelun sijaan yhdistämään voimansa ja suuntaamaan katseensa rohkeasti vientimarkkinoille. Markkinarakoa löytyisi etenkin digitalisaatiosta sekä elinkaarien hallinnasta.
”Nyt resursseja kulutetaan keskinäiseen kilpailuun kotimaassa, kun yhteistyö antaisi hyvät eväät nousta uudeksi Nokiaksi”, väitöskirjaa tekevä Eckhardt totesi.
Aamiaistilaisuuden päätteeksi julkistettiin henkilöstötuottavuuden KIRA-haasteen voittajayritys. Hyvästä johtamiskulttuurista jaetun palkinnon pokkasi Arkta Rakennuskultti.