Emma Sallinen ja Aleksi Valli kertovat, että työn arkea rikastuttaa Hartelassa myös ihmisten erilaisuus: ”Yksi voimamme on siinä, että eri alojen osaajat rakentajista myynnin ja viestinnän ammattilaisiin tekevät töitä luontevasti yhdessä.” Kuva: Suvi Suovaara / Cuvaya
Ilmoitus

Nuoret ammattilaiset viihtyvät vastuullisessa yrityksessä: ”Meistä välitetään ja meitä kannustetaan”

Diplomi-insinöörit Emma Sallinen ja Aleksi Valli ovat kulkeneet yli kymmenen vuoden urapolun rakennusliike Hartelassa. He tulivat taloon opiskeluaikana ja ovat edenneet vähitellen uusiin haastaviin tehtäviin.

Kirjoittaja(t)

Kun ympäristötekniikan diplomi-insinööri Emma Sallinen, 33, tuli toisena teekkarivuotenaan 2010 Hartelaan työmaainsinööriharjoittelijaksi, hän ei arvannut, miten vaiheikkaan uran voi luoda yhdessä talossa.

”Olen saanut työskennellä yrityksen hankinnassa ja suunnittelun ohjauksessa sekä toimia projekti-insinöörinä ja projektipäällikkönä. Nyt olen hankekehityspäällikkö”, Sallinen kertoo.

Hän vastaa Hartela Etelä-Suomen kaavahankkeiden vetämisestä ja uusien tonttien hankkimisesta. Hänen johtamiinsa projektitiimeihin kuuluu eri toimialojen edustajia niin Hartelan sisältä kuin yhteistyöorganisaatioistakin.

Rakennustekniikan diplomi-insinööri Aleksi Valli, 31, on ollut vuodesta 2011 lähtien Hartelassa haalari- ja työnjohtoharjoittelija, työnjohtaja, työmaainsinööri ja vastaava työnjohtaja. Nyt hän toimii työpäällikkönä useissa pääkaupunkiseudun asuntorakennuskohteissa.

”Me molemmat teimme aikoinaan diplomityömme Hartelalle, ja se on yksi hyvä tapa tutustua ja tulla taloon”, Valli toteaa.

Hyvä henki ratkaisee

Ei ole sattuma, että kaksikko on viihtynyt Hartelassa pitkään. He ovat ylpeitä ja innostuneita työstään ja työpaikastaan, jossa tärkeintä heille on hyvä ilmapiiri.

”Perheyhtiön organisaatio on matala, ja kaikkien kanssa on helppo mennä puhumaan. Kun tekee oman työnsä hyvin, kaikki mahdollisuudet ovat auki. Saamme uusia haasteita niin paljon kuin haluamme.”

Sallinen ja Valli arvostavat Hartelan panostuksia henkilöstöön. Hyvä työterveyshuolto sekä vakuutukset ja liikuntaryhmät ovat hienoja kannustimia, samoin yhtiön omat koulutukset.

”Käyn parhaillaan esihenkilöiden HABA-koulutusta (Hartela Boss Academy), josta saan uusia näkökulmia ja eväitä työhöni, itseni johtamiseen ja tiimin vetämiseen sekä kollegoilta hyvää sparrausta. Koulutukseen sisältyvä mentorointi on erityisen hieno idea”, Sallinen kertoo.

Valli on osallistunut yhtiön työmaan toimihenkilöille suunnattuun HACA-koulutukseen (Hartela Construction Academy). Sieltä hän sai päivitystä aikataulun- ja laadunhallintaan sekä työturvallisuusasioihin.

”Se oli myös hyvä paikka verkostoitua eri tytäryhtiöissä työskentelevien kollegojen kanssa.”

Kestävä kehitys kantaa

Hartelan henkilöstöjohtaja Samppa Mäki-Patola on ylpeä kasvutarinoista, jotka kertovat, että hyvällä työllä voi edetä vaikka työmaatehtävistä aluejohtajaksi.

”Jokainen pääsee loistamaan kyvyillään, ja onnistumisista palkitaan. Arvostamme etenkin oma-aloitteisuutta ja kehittymisen halua. Tärkeimmät arvomme ovat ammattiylpeys, aloitteellisuus ja asiakasläheisyys. On tärkeää, että jokainen on valmis allekirjoittamaan työsuorituksensa omalla nimellään.”

Sallinen ja Valli tuntevat yhtiön arvot omikseen ja korostavat, että henkilöstö pääsee mukaan yhtiön strategian kehittämiseen. Tällä hetkellä sen tärkeä painopiste on kestävä kehitys.

”Olemme siirtymässä entistä ennakoivampaan toimintaan. Mietimme jo suunnittelun ohjausvaiheessa, miten pystymme pienentämään hiilijalanjälkeä”, kertoo viime vuosina hiilijalanjälkilaskentaan perehtynyt Sallinen.

Valli taas huolehtii, että työmailla toteutuvat kaikki ne ekologisen rakentamisen ratkaisut, jotka suunnitelmiin on kirjattu. Käytössä on vihreää työmaasähköä, ja jätteiden kierrätykseen sekä kierrätystavoitteiden toteutumisen valvontaan panostetaan.


Hartela-konserni

  • 1942 perustettu perheyhtiö.
  • Henkilöstöä lähes 600.
  • Sai Suomen innostavimmat työpaikat 2020 -tunnustuksen.
  • Tilauskannasta yli puolet asuntotuotantoa.
  • Liikevaihto noin 313 miljoonaa euroa.
  • Tytäryhtiöt: Hartela Etelä-Suomi Oy, Hartela Länsi-Suomi Oy ja Hartela Pohjois-Suomi Oy sekä tammikuusta 2022 Hartela Pirkanmaa Oy.

www.hartela.fi

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi