”Viime syksynä Rakennustiedon urakoitsijoita palvelevaan tuotetietopalveluun liittyi noin 50 YIT:n työmaata ja tänä vuonna pelkästään helmikuussa yli 20 työmaata. Edellytämme palvelun käyttöä, kun teemme uuden toimittajan kanssa sopimuksen. Tänä vuonna kaikki uudet työmaat ovat alkaneet kerätä luovutusmateriaalin työmaiden alusta lähtien tällä palvelulla”, YIT:n hankintapäällikkö Timo Hämäläinen sanoo.
Tällä hetkellä arviolta kolmasosa YIT:n kaikista työmaista käyttää Rakennustiedon urakoitsijoille tarjoamaa tuotetietopalvelua, vaikka yhtiö on edistänyt sen käyttöä aktiivisesti vasta puolisen vuotta.
Säästää aikaa työmaalla
Hämäläisen mukaan palvelulla on monia etuja, kuten tiedon luotettavuus, ajantasaisuus sekä selkeä hierarkia. Työaikaa säästyy verrattuna siihen, että työmaainsinööri joutuu kokoamaan valtavan määrän tuotetietoja lukuisten valmistajien verkkosivuilta tai sähköpostilla.
”Sähköpostien lähettäminen ja vastaanottaminen on aina yhden miehen show, mutta Rakennustiedon tuotetiedon palveluun voidaan luoda käyttöoikeudet useammille henkilöille. Palvelun käyttö ei jää kiinni yhden henkilön poissaolosta, jonka koneelle tiedot on talletettu.”
”On tärkeää, että dokumentit ovat kootusti kolmannen osapuolen eli Rakennustiedon hallinnassa tuotetietokannassa. Se sujuvoittaa ja nopeuttaa toimintaa ja varmistaa oikeat tiedot”, Timo Hämäläinen sanoo.
Lain mukaan dokumentit voivat olla myös tuotetoimittajan kotisivuilla, mutta jos dokumenteista löytyy virhe, toimittaja voi käydä muuttamassa tiedon eikä voida tietää mitä on muutettu ja milloin. Tällöin esimerkiksi reklamaatioon johtaneiden asennusohjeiden, CE-merkintöjen tai suoritustasoilmoitusten (DoP) oikeellisuuden osoittaminen voi olla vaikeaa.

Edistää alan tuottavuutta
Hämäläinen pitää Rakennustiedon tuotetietopalvelun ja Starkin toimintamallia hyvänä esimerkkinä kehityksestä ja toivoo vastaavan toiminnan yleistyvän myös muiden toimijoiden kanssa. Urakoitsija saa helposti listan työmaan Starkilta ostamista tuotteista ja pystyy lisäämään ne muutamassa sekunnissa Rakennustiedon urakoitsijan tuotetietopalveluun.
Parhaassa tapauksessa urakoitsija saa kyseisistä tuotteista luovutusaineistoon ja tuotekelpoisuuden todentamiseen tarvittavat dokumentit ja muun muassa kemikaaliluetteloon tarvittavat tiedot menevät työntekijöiden puhelimiin saataville saman tien.
YIT on pitänyt tärkeänä alan yhteisen tuotetietopalvelun kehittämistä osana toimintatapojen uudistamista ja koko prosessin kehittämistä. Tuotetietojen yhtenäisyys ja virtaus osapuolten kesken on tärkeä edellytys myös digitalisaation ja automaation hyödyntämiselle sekä tuottavuuden parantamiselle.
YIT tänään
- Suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö.
- Kehittää ja rakentaa kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin, infrastruktuuria sujuvaan liikkumiseen ja uusiutuvan energian ratkaisuja ilmaston hyväksi.
- Työllistää noin 5 000 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa.
- Liikevaihto 2,4 miljardia euroa vuonna 2022.