”Rakennushankkeissa mittavat investoinnit perustuvat kulloinkin käytettävissä olevaan tietoon ja hankkeisiin osallistuu suuri joukko vaihtuvia toimijoita. Alallamme tapahtuu tällä hetkellä paljon muutoksia ja tieto vanhenee nopeasti. Tietotulvan keskellä luotettavan ja ajantasaisen digitaalisen tiedon merkitys ja sen virtaaminen rajapintojen yli on erityisen tärkeää yhteisen tilannekuvan muodostamiseksi hankkeiden osapuolien kesken ja koko alan tuottavuuden nostamiseksi”, Rakennustiedon toimitusjohtaja Laura Apilo sanoo.
Kaikki rakennusalan toimijat hyötyvät Suomessa Rakennustiedon kansainvälisestikin ainutlaatuisen monipuolisesta tietotarjonnasta, joka pohjautuu alan yhdessä sopimiin käytäntöihin sekä jatkuvasti kehitettävään ja ajan tasalla pidettävään vakioituun tietoon.
Rakennustieto panostaa jatkuvasti paljon resursseja tietopalveluidensa digitalisoimiseen ja palveluiden käytettävyyden kehittämiseen sekä tiedon ajantasaisena pitämiseen.
”Seuraamme niin EU-regulaation kuin kansallisen lainsäädännön kehitystä reaaliaikaisesti ja tuomme tätä tietoa alan yhteiseen käyttöön palveluissamme sekä avoimesti verkkosivuillemme kootun rakentamislakisivuston ja uutta ajankohtaista tietoa jakavien webinaariemme ja koulutustemme kautta”, Laura Apilo sanoo.
Tiedon ajantasaisuus ja luotettavuus korostuvat tässä ajassa, kun sekä oikean että väärän tiedon määrä kasvaa nopeasti.
”Koko internetin tietoavaruudesta tietoa ammentavat tekoälysovellukset voivat helpottaa tiedonhakua, mutta samalla ne vaikeuttavat entisestään tiedon luotettavuuden ja lähteiden varmistamista”, Laura Apilo sanoo.
Tehoa tekoälystä ja rajapinnoista
”Rakennustieto haluaa olla edelläkävijä digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämisessä niin, että ne helpottavat ja nopeuttavat rakennusalan toimijoiden tarvitseman luotettavan tiedon löytämistä palveluidemme suuresta tietomäärästä.”
Rakennustiedon RT-kortiston GPT-tekoälyassistentti hakee asiakkaan haluamia tietoja koko avoimen verkon sijaan RT-kortistosta. Tekoälyassistentti on juuri tullut käyttöön Rakennustiedon muihinkin kortistoihin, ja on myöhemmin tulossa myös RYL-palveluun.
”Tiedon hyödynnettävyyttä parantavat tekoälyn lisäksi etenkin tietokantamuotoiset ratkaisut, jotka mahdollistavat tiedon virtauttamisen rajapintojen yli. Ajantasainen tieto on tällöin kaikkien hankkeen osapuolten käytettävissä samanaikaisesti ja toisaalta myös yli koko rakennuksen elinkaaren.”
Rakennustiedon tarjoama tuotetieto on hyvä esimerkki tietokantamuodossa olevan tiedon helposta hyödynnettävyydestä rajapintojen yli. Eri tuotevalmistajien miljoonia tietosoluja käsittävät tuotetiedot pysyvät
Rakennustiedon keskitetyssä Tuotetiedossa aina ajan tasalla ja esimerkiksi suunnittelijoiden ja työmaan on helppo hakea sieltä kulloinkin tarvitsemansa tiedot.
”Kun halutaan selvittää vaikkapa uuden rakentamislain edellyttämiä hankkeen ympäristövaikutuksia, tuotetiedot ja niiden mukana kulkevat hiilijalanjälkitiedot ovat helposti saatavissa ja laskettavissa Tuotetiedostamme.”
”Digitalisaatio muuttaa myös tiedon käyttötapoja ja me haluamme vastata uudenlaisiin tarpeisiin niin että tietojen käyttö on mahdollisimman sujuvaa erilaisissa tilanteissa ja sovelluksissa, joita suunnittelijoilla, työmailla ja ylläpidossa on käytössä kymmeniä”, Laura Apilo sanoo.