PAROC-rakennuseristeiden markkinointijohtaja Johanna Harila, mistä Rewool-kierrätyspalvelussa oikein on kysymys?
Rakennusmateriaalien käyttöä optimoidaan aina jo suunnitteluvaiheessa, mutta silti niistä jää hukkapaloja ja ylijäämää, joka lopulta päätyy sekajätelavalle. Rewool-palvelussa kivivillaeristeiden ylijäämäpalat poimitaan työmaalla talteen ja hyödynnetään uusiotuotteiden raaka-aineena.
Käytännössä ketju toimii niin, että Lassila & Tikanoja hakee kivivillakuorman työmaalta ja kuljettaa sen kierrätysyritys Eko-Expertille, joka valmistaa siitä puhallusvillaa. Näin kivivillan hukkapalat päätyvät takaisin rakennuksen lämmöneristeeksi.
Mitä hyötyjä kierrätyksestä on rakentajille, ympäristölle ja asukkaille?
Jokainen rakennusalan toimija pyrkii vähentämään materiaalihukkaa ja kutistamaan jätteen määrää ja pienentämään omaa hiilijalanjälkeään. Toki kierrätys säästää myös rakentajan kustannuksia, kun työmaalla syntyy vähemmän pois kuljetettavaa sekajätettä. Ympäristöasioista huolehtiminen jo rakennusvaiheessa on entistä tärkeämpää myös loppukäyttäjille eli tuleville asukkaille.
Millaista palautetta Rewool-pilotti on saanut?
Palaute on ollut positiivista ja kiinnostus palvelua kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Kierrätys on selvästi ajankohtainen aihe. Ympäristöseikkojen ohella tässä on kyse myös työmaan siisteydestä ja sitä kautta työturvallisuudesta.
Kuinka kierrätystä aiotaan jatkaa ja laajentaa?
Tahtotilamme on, että palvelu saataisiin kattamaan koko Suomen sekä myös pientalo- ja omakotirakentajien helposti saavutettavaksi. Keskustelemme yhteistyökumppaneidemme kanssa parhaillaan, miten Rewool-palvelua laajennetaan ja kehitetään edelleen.
Miten Rewool-kierrätykseen pääsee mukaan?
Kivivillan kierrätyksestä kiinnostuneet rakennusliikkeet ja teolliset asiakkaat voivat ottaa suoraan yhteyttä Lassilla & Tikanojaan tai Eko-Experttiin, joilla on tätä varten omat puhelinpalvelulinjat. Siellä neuvotaan eteenpäin.
Ohjeita löytyy myös www.paroc.fi/rewool