Kuvituskuva. Tuotantoa Peikon tehtaalta. Kuva: Timo Saarinen
Ilmoitus

Sinivalkoinen innovaatio kasvaa nyt kansainvälisesti

Lahtelainen Peikko vei elementtirakentamisen täysin uuteen aikaan, kun se toi 1980-luvun lopussa markkinoille liittorakennepalkin. Rakentamista nopeuttava ja tilaa säästävä ratkaisu löi nopeasti läpi kotimaan markkinoilla, jonka jälkeen sen edut on oivallettu myös vientimarkkinoilla aina Saudi-Arabiaa ja Yhdysvaltoja myöten.

Kirjoittaja(t)

Stavangerin jalkapallostadion, Pariisin lennonjohtotorni, sairaala Riadissa, hotelli Torontossa sekä massiivinen kauppakeskus-asuntokortteli Helsingin Pasilassa. Siinä muutama esimerkki kohteista, joita yhdistävät paitsi rakennusteknisesti myös sananmukaisesti Peikon liittopalkit.

Puhekielessä deltapalkiksi ristitty rakenneratkaisu syntyi 1980-luvun lopulla silloisen Teräspeikko Oy:n toimitusjohtajan Jorma Kycklingin ja yhtiön pääomistajan Jalo Paanasen sinnikkyyden tuloksena. Perheyritys oli jo tuolloin tunnettu elementtirakentamisen liitososistaan, mutta markkinoille haluttiin tuoda jotain uutta ja isompaa, joka olisi monistettavissa myös vientimarkkinoille.

Kyckling oli nähnyt Ruotsissa liittorakenteisen palkkisovelluksen, jota hän päätti Paanasen kannustamana jalostaa eteenpäin. Tuloksena oli kolmionmuotoinen ja palonkestävä liittopalkki, joka lyhensi rakennusaikaa ja tehosti tilankäyttöä aivan uudella tavalla. Lisäksi uutuustuote mahdollisti perinteisiä runkoratkaisuja pidemmät jännevälit, säästi tätä kautta terästä ja helpotti myös työläitä putkiasennuksia.

Liittopalkki mahdollistaa pidemmät jännevälit, vähentää teräksen tarvetta ja helpottaa mm. putkiasennuksia. Kuva: Loma Graphics Oy.

Maamerkkejä joka kaupungissa

Vaikka perustuote syntyi jo 30 vuotta sitten, ovat edellä mainitut tekijät edelleen DELTABEAMin®  kiistattomia myyntivaltteja.

Peikko Finlandin projekti-insinööri ja muun muassa tarjouksista vastaava Valtteri Aspinen korostaakin, että tuoteperhe on kehittynyt vuosien mittaan aina asiakkaiden tarpeiden mukaan. Käytännössä lähes jokainen tilattu kohde suunnitellaan ja toteutetaan räätälöidysti.

Myös toimiva logistiikka, asennusten helppous ja ajansäästö ovat Aspisen mukaan nousseet alati arvokkaammiksi kilpailutekijöiksi.

”Rakennuspaikat sijaitsevat entistä useammin tiiviillä tonteilla keskusta-alueilla, joissa ei ole varastointimahdollisuuksia. Käytännössä kuljetukset on hoidettava lähes minuuttiaikatauluilla”, Aspinen selvittää.

Tuoreita ja mittavia kotimaan kohteita ovat muun muassa Turun ja Oulun yliopistolliset keskussairaalat sekä kauppakeskus Ratina Tampereella. Yksi maamerkki tulee olemaan myös Helsingin Pasilan massiivinen Tripla-kiinteistökompleksi, joka on ollut myös liikenteellisesti haastava rakennuspaikka.

”Tripla on meidänkin mittakaavassa iso projekti. Kohteeseen on toimitettu palkkeja runsaat kuusi kilometriä ja muita teräsrakenteita yhteensä 1 200 tonnia”, Aspinen kertoo.

Lähes jokainen tilattu kohde suunnitellaan ja toteutetaan räätälintyönä asiakkaiden tarpeisiin sopivaksi. Kuva: Loma Graphics Oy.

Kasvuvaraa on riittämiin

Peikko lähti liittopalkillaan vientimarkkinoille jo 1990-luvun alussa, kun kotimaan rakentaminen teki täysjarrutusta. Ensimmäiset askeleet otettiin Saksassa ja Pohjoismaissa, joista on lopulta suunnattu yli 30 eri maahan.

Peikko Group Oy:lla on tuotantoa Suomen ohella Liettuassa, Kiinassa, Saksassa, Slovakiassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Romaniassa ja Venäjällä. Noin 225 miljoonan euron liikevaihdosta yli kaksi kolmannesta kertyy Suomen ulkopuolelta. Työntekijöitä on globaalisti noin 1 800. Suomen liiketoiminnasta vastaa Peikko Finland Oy.

Kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana Peikon liittopalkkeja on päätynyt yli 10 000 rakennukseen ympäri maailmaa. Peikko Finlandin teknisestä asiakaspalvelusta vastaava Matti Vinberg uskoo, että tahti on tulevina vuosina huomattavasti tätä ripeämpi. Eurot, dollarit ja vakuuttavat asiakasreferenssit ovat tässä kohtaa hyviä konsultteja.

”Rakennusala on monissa maissa edelleen varsin konservatiivista ja elementtien sijaan niissä suosiotaan paikallarakentamista. Kasvuvaraa on kuitenkin riittämiin paitsi Euroopassa myös Yhdysvalloissa. Täällä kotimaassa on puolestaan uusia mahdollisuuksia korkeassa rakentamisessa sekä puurakentamisessa, joihin olemme parhaillaan kehittämässä uusia ratkaisuja”, Vinberg kertoo.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi