1.
Infraa en ole miettinyt koskaan. Se on elämässä niitä asioita, jotka huomaa vasta, jos se vietäisiin pois. Nyt, kun ajattelen, infra kuuluu jokaiseen päivääni.
2.
Haluan pitää itsestäni huolta, joten juon vettä 2–3 litraa päivässä. Hanasta tuleva puhdas vesi on Suomessa suuri etuoikeus, jonka soisi kaikille maailmassa. Suihkussa käydessäkään ei tarvitse pitää suuta kiinni, vaan voi vaikka rauhassa laulella.
3.
Vedenpaine on toinen asia, josta saa olla kiitollinen. Asuin Jenkeissä aikanaan muutaman kuukauden, jolloin tajusin, ettei siellä voinut samaan aikaan laittaa astianpesukonetta päälle ja mennä suihkuun.
4.
Reissaan työni puolesta ympäri Suomea. Ajaminen merkitsee vapautta. Moottoritiet ovat hyvässä kunnossa, mutta pienemmillä teillä riittää railoja ja koloja, joihin ei ole kiva ajaa. Kaipaan myös liikenneympyröitä ja kunnon katuvaloja turvallisuutta lisäämään.
5.
Matkustan paljon junallakin. Se toimii Suomessa pohjois-etelä -suunnassa hyvin, mutta poikittaisliikennettä tarvittaisiin lisää. Metrolla tulee kuljettua päivittäin.
6.
Vapaa-ajalla rentoudun vaikkapa katsomalla sarjoja ja leffoja. Arvostan myös hyviä ja valaistuja lenkkipolkuja kotimaastossani.
7.
Mitä tekisin, jos läppäristäni tai kännykästäni loppuisi virta? En voisi vastata sähköposteihin tai ostaa edes bussilippua. Ilman sähköä ja nettiä töistä eikä paljon muustakaan tulisi mitään.
Jane Hölsö reissaa juontajana ja näyttelijänä ympäri Suomea. Arkea siivittää muun muassa toimiva infra niin tien päällä kuin raideliikenteessä.