WASA Dredgingin päätoimialat ovat ruoppaus ja vedenalainen louhinta.
”Teemme yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, koska vaikutamme suoraan merenkulun turvallisuuteen”, Wasa Dredgingin projektipäällikkö ja yhtiön osakas Michael Backlund toteaa.
”Vesiväylät ovat tärkeitä. Valtaosa maailmankaupasta, viennistä ja tuonnista tapahtuu meritse ja vesiväylillä.”
Yhtiön tärkeimpiä tilaajia ovat Väylävirasto ja vastaavat pohjoismaiset viranomaiset, kunnat ja kaupungit sekä satamat.
Wasa Dredgingin omistaa neljä ruoppaajaa, joista kolmessa on poravaunu-kaivukoneyhdistelmä ja yhdessä kaivukone.
”Rakennamme pääsääntöisesti kaluston itse. Minimissään olemme suunnitelleet ja modifioineet kaluston omaan käyttöömme”, kertoo Michael.
VEDENALAISISSA töissä ympäristöasiat ovat todella keskeisiä. Yhtiö hyödyntää niissä konsulttipalveluita.
”Nykyään enenevässä määrin ruoppausmassat nostetaan maanpinnalle ja vähemmän käytetään meriläjityksiä. Vedenalaisessa louhinnassa pitää ympäristötekijät ottaa todella tarkasti huomioon. Seuraamme sääennusteita silmä kovana, ja sääriskit huomioidaan jo töiden suunnittelussa”, Michael Backlund avaa vedenalaisen louhinnan erityispiirteitä.
YRITYS on kasvanut luonnollisesti vuosien varrella. Kasvun myötä on panostettu systemaattisesti digitalisaatioon, henkilöstöasioihin, laatuun sekä turvallisuuteen.
”Meillä on käytössä esimerkiksi Foreshore 3D -ohjausjärjestelmä. Se on suunniteltu erityisesti ruoppauksiin, ja toimittaja on kehittänyt sitä meidän toiveidemme pohjalta”, kertoo Michael.
”Pystymme Vaasasta käsin seuraamaan, mitä työmailla tapahtuu. Minun ja muiden projektipäälliköiden reissaaminen on vähentynyt merkittävästi viime vuosina hyvien digitaalisten järjestelmien ja etäpalaverien ansiosta.”
INFRA ry on omalta osaltaan ollut kasvumme tukena.
”Erityisesti työsuhdeasioissa hyödynnämme INFRAn palveluita”, jatkaa Michael.
”Vapaa-ajalla rauhoitun kotona avopuolison ja pienen tyttären kanssa. Perheen kanssa rentoudumme samoilemalla metsissä ja veneillen.”