Rakennusyritysten juridiseen neuvontaan erikoistunut lakimies ja yrittäjä Karri Kivioja on pannut merkille, että kansainvälisiin projekteihin ja esimerkiksi FIDIC-ehtoihin liittyviä kyselyitä tulee yhä enemmän.
”Tämä on ollut usean vuoden prosessi, joka on kiihtynyt parin viime vuoden aikana.”
Kansainväliset hankkeet pakottavat päivittämään sopimusosaamista. Vuosikymmenten saatossa kotoisissa väylä- ja kuntainfrahankkeissa opittu ei usein päde.
”Monikansalliset rakennuttajat edellyttävät yhä useammin kansainvälisten sopimusmallien ja -ehtojen käyttöä ja sitä, että sopimusketjussa kaikki toimivat samoilla pelisäännöillä. Back-to-back-malli, jossa kaikki merkittävimmät kumppanit koko ketjulla sidotaan vastaavilla ehdoilla kuin pääurakkasopimuksessa, on selvästi yleistynyt. Pääurakkasopimuksesta otetaan vähintään mausteita aliurakkasopimukseen.”
Kivioja pitää yhtenäisyydenvaatimuksia loogisina: ”Ei tätä ilkeyttään tehdä. Yhteisillä ehdoilla varmistetaan, että ketjuun ei tule katkoksia. Hankkeessa yksi ei voi pelata Uno-peliä ja toinen šhakkia.”
Kun kansainvälisiä sopimusehtoja verrataan perinteisesti infraurakoissa käytettyihin sopimusehtoihin, eroja on usein takuuajoissa, viivästyssakoissa, vastuurajoituslausekkeissa, laadun varmennuksessa, maksuehdoissa, vakuuksissa, menettelytapamääräyksissä ja riidanratkaisulausekkeissa.
Kivioja korostaa etenkin menettelytapamääräysten eroja ja niihin perehtymisen tärkeyttä. Niillä on kv-hankkeissa suuri rooli, eikä niitä osaamatta voi hankkeissa pärjätä.
”Tilaajalla on usein esimerkiksi oikeus päättää sopimus vapaan harkintansa mukaan vaikka kesken urakan. Urakoitsija on silloin oikeutettu korvaukseen vain siihen asti tehdystä työstä”, hän mainitsee esimerkin.
Toisaalta kansainvälisissä sopimusehdoissa hankekohtaiset poikkeukset ja räätälöinti on yleistä: erot sopimuksissa voivat olla hyvin yksilöllisiä.
Terveisiä ”Möttösille”
Uskaltaako pienyritys, vaikka Maija Möttösen Maarakennus, lähteä hankkeeseen, jossa noudatetaan kansainvälisiä, räätälöityjä sopimusehtoja?
”Kansainvälisiä urakoita tehdään erilaisilla pelisäännöillä, mutta kyllä nämä ovat opittavissa huolellisesti perehtymällä. Sopiminen on näissäkin ihan järkeenkäyvää ja loogista toimintaa. Vaikka asiaa halutaan joskus mystifioida, kyse ei ole vielä ydinfysiikasta”, Karri Kivioja rauhoittelee.
Juristilla on silti Möttöselle selkeä viesti.
”Sopimus pitää ottaa vakavasti. Ehdot ovat välillä ankariakin; esimerkiksi jos et tee jotain tiettyä ilmoitusta kahden tai kolmen päivän kuluessa, menetät vaadeoikeuden. Möttösenä käännättäisin sopimukset ja lukisin ne läpi omin silmin, ei niin että joku tulkitsee ne minulle. Ottaisin myös hyvän ja kirjaustaitoisen työmaainsinöörin hankkeeseen.”
Monissa hankkeissa on saatu hyviä kokemuksia hankkeen alussa pidetyistä kick-off-tilaisuuksista, joissa käydään työmaaorganisaation kanssa yhdessä läpi hankekohtaiset erityiset riskit, käytetyt ehdot ja tärkeät menettelytapamääräykset. Joskus tilaisuuden pohjalta on tehty vielä erillinen huoneentaulu sopimuksen keskeisimmistä kohdista työmaakopin seinälle. Siinä vastataan mitä jos -kysymyksiin, kuten mitä jos tulisi muutostyötarve tai välttämätön este työn jatkamiselle – miten silloin tulee toimia.
Sopimuskulttuurin muuttuminen edellyttää urakoitsijalta kansainvälisten sopimusehtojen tuntemusta ainakin karkealla tasolla. Sopimusmuotojen eroja on tunnistettava ja sopimustekniikkaa hallittava aiempaa monipuolisemmin. Englannin kielen taito korostuu.
Puhe- ja kirjoitustaito kunniaan
Ehkä hieman yllättäen tärkeiksi taidoiksi nousevat, sopimuksen tarkan lukemisen lisäksi, puhuminen ja kirjoittaminen.
”Jos kyseessä ei ole julkinen hanke, sopimusehdoista on pystytty myös neuvottelemaan ja tuomaan niihin reaalinäkökulmia. Esimerkiksi sopimukseen on voitu kirjata tilaajan oikeus siirtää jotain työvaihetta pelkällä ilmoituksella, mikä ei välttämättä onnistu Suomen ilmastossa. Tällaisissa tapauksissa on osattava avata suu ja tuotava esiin näkemyksensä. Kokemukseni mukaan urakoitsijoiden näkökulmia on aika ajoin hyvinkin kuunneltu.”
Yrityksissä tarvitaan lisäksi yhä lujempaa panostusta projektinhallintaan ja raportointiin.
”Pelkkä rakentaminen ei enää riitä, vaan projektia hallitaan myös kirjallisella jäljellä, joka kokonaisuudesta syntyy. Jatkuvasti koko hankkeen ajan pitää jäädä kirjallinen jälki siitä, mitä on tehty.”
Kustannusseuranta, ennusteet, poikkeamat – ajantasaraportointi näistä on esimerkki kirjallisesta jäljestä, jota rakentajan tulee työstään jättää.
Se mikä tiedon kirjaamisen hetkellä maistuu byrokratialta, voi koko hankkeen tasolla lisätä tehokkuutta: ”Tiukoillakin määräajoilla tarkoituksena on oikea-aikainen asioiden esille nostaminen. Pulinat pois, jos et toimi oikein. Ei näitäkään ilkeyttään ole tehty.”
Kivioja haluaa korostaa myös rakennuttajan roolia.
”Jos menettelytapamääräysten takia joudutaan jatkuvasti menemään pelkästään tiettyyn muodolliseen raportointiin ja reklamointiin, alkaa itse rakentaminen tökkiä. Sekä rakennuttajan että urakoitsijan on tunnettava pelin henki. Asioita on ratkottava aktiivisesti yhdessä työmaalla. Parhaassa tapauksessa jokainen asia, erimielisyys, ongelma ja häiriö ratkotaan erikseen niin, että niistä ei ehdi tulla lumipalloja.”
Kyllä suomalainen pärjää
Vaikka sopimusmaailma muuttuu, Kivioja luottaa suomalaisten rakentajien pärjäämisen. Vihreän siirtymän investointien Suomeen saaminen ei varmasti kilpisty suomalaisen infra- tai muun rakennussektorin kokemattomuuteen kv-hankkeissa.
”Osaamista meiltä tuntuu löytyvän hankkeissa pärjäämiseksi. Nyt kun on tullut uusia, laajoja kansainvälisiä hankkeita, koko ajan myös tietomäärä kasvaa. Iso hanke on kuin yliopisto: sen kautta osaaminen leviää koko kenttään.”
Isommaksi uhkakuvaksi investointien saamisen kannalta Kivioja näkee sen, miten vakaa sääntely- ja verotusympäristö Suomessa on.
”Tämä on enemmän yleispoliittinen kysymys. Suomalaisilla on hyvä kyky oppia uutta ja pärjätä.”