Paljon keskustelua ja vielä alkuvuonna myös huolta herättäneen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin pykäliä on alettu sulauttaa osaksi täkäläistä lainsäädäntöä. Täysremontin sijaan kyse on pitkälti nykyisten asetusten päivittämisestä ja työn pitäisi valmistua vuoteen 2026 mennessä.
Direktiivin tavoitteena on saada EU:n rakennuskanta päästöttömäksi vuoteen 2050 mennessä. Rakennetulla ympäristöllä on ilmastotalkoissa avainrooli, sillä se käyttää noin 40 prosenttia EU-alueen kokonaisenergiasta ja tuottaa runsaan kolmanneksen hiilidioksidipäästöistä. Lämmityksen osuus kokonaismäärästä on noin 25–30 prosenttia.
Tavoitteiden saavuttamiseksi rakennusten energiankulutusta on pudotettava selvästi nykyisestä. Lisäksi käytettävän energian on oltava mahdollisimman vähäpäästöistä ja mieluummin täysin päästötöntä.
Uhkien sijaan uusia mahdollisuuksia
Suomen Eristeteollisuus ry:n toiminnanjohtajan Peter Lindin mukaan direktiivin asettamat vaatimukset ovat täysin saavutettavissa.
”Jos direktiivi toimeenpannaan kansalliseen lainsäädäntöön minimivaatimuksilla, hukkaamme ainutlaatuisen tilaisuuden parantaa kiinteistökannan energiatehokkuutta pysyvästi. Minimivaatimuksilla Suomi ei myöskään saavuta päästövähennystavoitteitaan, joihin olemme sitoutuneet”, Lind korostaa.
”Direktiivi pitää nähdä uhkien ja pakkojen sijaan mahdollisuutena. Huolellisesti suunnitelluista ja pitkäjänteisesti toteutetuista energiaremonteista hyötyvät pitkässä juoksussa niin kiinteistöjen omistajat, taloyhtiöt kuin asukkaat. Samalla kun euroja säästyy energiakuluissa, nousee myös kiinteistön arvo”, hän lisää.
Kaikki lähtee kuntokartoituksesta
Aiempaa tiukemmat ja tulevina vuosina edelleen kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset voivat olla monille kiinteistönomistajille juuri tällä hetkellä pulmallisia.
Mistä ja miten lähteä liikkeelle? Millaisia ovat esimerkiksi investointien takaisinmaksuajat, kun sähkön hinta vaihtelee rajusti ja on ajoittain jopa ilmaista?
Lindin mukaan ensimmäinen askel on kiinteistön perusteellinen kuntokartoitus, jossa käydään läpi sekä rakennusosien että talotekniikan kunto. Sen pohjalta laaditaan pitkän aikavälin korjaussuunnitelma ja selkeät askeleet eteenpäin.
”Ensin kannattaa kunnostaa vaippa ja lämmöneristys. Sen jälkeen voi keskittyä lämmitysmuotoihin ja talotekniikkaan. Koko ajan on kuitenkin mietittävä myös kokonaisuutta”, Lind opastaa.
Samalla hän painottaa, ettei energiatehokkuusinvestoinneissa pidä tuijottaa vain nykyhetkeä tai edes lähivuosia. Niiden sijaan aikajänteen pitää olla 15–20 vuotta.
”Miksi tyytyä minimiin ja esimerkiksi kymmenen prosentin parannukseen, jos määräykset joka tapauksessa uudistuvat jo muutaman vuoden päästä? Hieman paremman U-arvon ikkunat tai muutamaa senttiä paksumpi eristekerros ovat remonttia tehtäessä olematon lisäkulu, mutta jälkikäteen asennettuina kallista lystiä”, Lind muistuttaa.
Tiekartalle olisi käyttöä myös Suomessa
Tanskassa energiatehokkuusvaatimuksia on yritetty jalkauttaa käytännön tasolle myös erillisen tiekartan avulla.
Aalborgin yliopisto sekä joukko baltialaisia tutkimuslaitoksia kartoitti sikäläisen rakennuskannan tilaa ja tulevien direktiivien vaatimuksia eri rakennustyypeille. Samalla alkoi myös kirkastua, millaisia parannuksia esimerkiksi asuinkerrostaloissa ja toimistorakennuksissa pitäisi tulevina vuosina tehdä, jotta ne pysyisivät oikealla energiatehokkuusladulla.
Näissäkin laskelmissa maalina oli vuosi 2050 ja päästöjen nollataso.
Energiasimuloinnin asiantuntijayritys Equa Simulation Finlandin toimitusjohtajan Mika Vuolteen mukaan vastaavalle tiekartalle olisi käyttöä myös Suomessa.
”Meidän pitäisi miettiä huomattavasti enemmän sitä, mitä teemme vuosina 2030–2050. Siihen tarvitaan sekä karttaa että kompassia, jotta suunta ja kulmakerroin pysyvät koko matkan ajan oikeina”, Vuolle toteaa.