Kolhuja kestävä Habito on osoittautunut osuvaksi valinnaksi mm. sairaalatiloissa. Se tulee väliseiniin myös Varkauden sairaalan saneerauksessa. Kuva: Oy Stenhård Ab.
Ilmoitus

Myös rakennusmateriaaleissa korostuu asiakasnäkökulma

Laatu ja tekniset ominaisuudet ovat rakennusmateriaalien tuotekehityksessä avainasioita. Samalla on kuitenkin mietittävä myös rakentajan näkökulmaa eli mm. asennuksen helppoutta, muokattavuutta ja monikäyttöisyyttä. Niitä mietitään jatkuvasti myös Saint-Gobainilla.

Kirjoittaja(t)

Rakennusmateriaalien tekniset vaatimukset kiristyvät jatkuvasti ja esimerkiksi energiatehokkuuteen, paloturvallisuuteen ja ekologisuuteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Samalla rakennusmateriaalien käytön ja asentamisen on oltava mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa, jotta rakennusprojektit etenevät mahdollisimman hyvin aikataulussaan  – ja mieluusti hieman etupainotteisesti.

Yksi tuore esimerkki alan innovaatioista ja asiakaslähtöisemmästä ajattelusta on Gyproc Habito®-kipsilevy. Erikoisluja Gyproc Habito® kestää kulutusta ja kolhuja ja mahdollistaa esimerkiksi kaapistojen asentamiseen suoraan sisä- ja väliseiniin ilman alla olevaa vaneria. Kipsilevy on tunnetusti turvallinen valinta myös ääneneristyksen ja paloturvallisuuden puolesta.

Toimiva vaihtoehto sairaalaympäristöön

Hyvinkääläinen rakennusliike Oy Stenhård Ab on tehnyt Habiton kanssa tuttavuutta jo useissa projekteissa. Yksi mittavimmista on ollut Hyvinkään sairaalaan peruskorjaus, jossa Habito valikoitui väliseinämateriaaliksi. Työkohteeseen tuli väliseiniä yhteensä 13 500 neliötä.

Yrittäjä Jon Tannerin mukaan iskunkestävän tuotteen edut tulivat selkeästi esiin myös sairaalaolosuhteissa.

”Seinät saavat jatkuvasti pieniä kolhuja, sillä valtaosa sairaalakalusteista ja -laitteista on pyörien päällä ja siirreltävissä. Myös äänieristykselle ja paloturvallisuudelle on tiukat kriteerit”, Tanner tähdentää.

Asennustöitä nopeutti ja helpotti se, ettei Habito tarvitse taustalleen perinteistä vanerilevyä ripustuksia ja kiinnityksiä varten. Näin myöskään tilojen käyttäjien ei tarvitse vielä rakennusvaiheessa tietää tarkasti, mitä millekin seinälle on tulossa.

”Myös kipsilevystä irtoavaa pölyä leijuu työmaan ilmassa huomattavasti vähemmän, kun ruuvit voi kiertää levyyn kiinni ilman proppuja ja porausreikiä. Kaiken kaikkiaan työmaa pysyy siistimpänä”, Tanner listailee.

”Iskunkestävyydestä on asennettaessa myös se etu, ettei levyyn tule kittausta vaativia koloja jokaisesta pikkukolhusta. Eli aikataulu- ja kustannussäästöä tulee tätäkin kautta”, Tanner muistuttaa.

Kokeneen aliurakoitsijan seuraava iso Habito-kohde on Varkaudessa, jossa on käynnistynyt vastaavanlainen sairaalan uudiskohde.  Siellä seinäneliöitä on tehtävänä 11 500.

Innovaatiota myös ISOVER Facade tuulensuojalevyyn

Tuotekehitysloikkia on otettu myös julkisivupuolella. Saint-Gobain on parannellut suosittua ISOVER Facade-tuulensuojalevyä, joka tarjoaa tuulensuojaa ja lämmöneristystä samassa paketissa.

Tummanharmaalla pinnalla varustettu ja vesitiiviisti pakattu eriste sopii uudisrakentamiseen, mutta toimii myös vanhemman kiinteistön ulkopuolisena lisäeristyksenä.

Facadella on nyt villaeristeiden paras lämmöneristysarvo. Myös kosteusteknistä toimintaa ja UV-suojausta on parannettu entisestään.

”Samalla on kuitenkin kiinnitetty huomiota myös asentamisen helppouteen itse työmaalla. Levyt ovat kevyitä ja niiden pitkät sivut on pontattu. Saumat ja nurkkaliitokset suljetaan kätevästi saumausteipillä”, ISOVERin aluemyyntipäällikkö Esa Mäki kertoo.

Facade tuulensuojalevyn asennus ja kiinnitys on helppoa. Lähes tuplasti isomman levykoon myötä myös eristettyä pintaa syntyy nopeammin ja saumattavaa on vähemmän. Kuva: Saint-Gobain Finland Oy.

Hyviä kokemuksia Kivistöstä

Facade on löytänyt tiensä muun muassa Vantaan Kivistössä syksyllä 2018 käynnistyneelle kerrostalotyömaalle, jonne nousee yhteensä seitsemän taloyhtiön asuinalue.

Projektinjohtajana toimivan Tencon Oy:n työnjohtajalle Teemu Vihersalolle Facade on ollut uusi tuttavuus, mutta tuote osoittanut toimivuutensa monella tapaa. ”Levytykset” ovat sujuneet sutjakkaasti, mikä omalta osaltaan pitänyt projektin aikataulussaan ja tuonut joissain kohdin myös tervetullutta pelivaraa seuraaviin työvaiheisiin.

”Yleistuntuma on todella positiivinen. Asennus ja kiinnitys on helppoa. Lähes tuplasti isompi levykoko tarkoittaa sitä, että eristettyä pintaa syntyy nopeammin. Samalla saumattavaa on vähemmän, mikä tietysti parantaa myös eristävyyttä”, Vihersalo ynnäilee.

Lisäkehuja saa reunojen ponttaus, mikä kohentaa jo valmiiksi hyvää kosteudenpitoa entisestään.

”Säät ovat nykyisin entistä vaihtelevampia, mikä tuo myös työmaalle aina omat haasteensa. On todella iso etu, että eriste kestää koviakin sääoloja odotellessaan esimerkiksi tulevaa tiiliverhousta”, Vihersalo toteaa.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi