Kierrätys, lajittelu ja materiaalien uusiokäyttö ovat tänä päivänä aivan toisella tasolla kuin vielä 10 vuotta takaperin. Vauhdittajina ovat olleet vuonna 2012 voimaan tullut uusi jätelaki sekä EU:n jätedirektiivi, jonka viimeisimmät uudistukset tulivat osaksi Suomen lainsäädäntöä viime kesänä.
Uudistetun jätedirektiivin mukaan yhdyskuntajätteestä tulee kierrättää 55 prosenttia vuonna 2025. Vuosikymmenen lopulla tason on oltava 60 prosenttia ja vuon 2035 kiertoon olisi saatava 65 prosenttia.
Myös pakkausjätteen kierrätystavoitteet kiristyvät: vuonna 2025 kierrätysasteen pitäisi olla 65 prosenttia ja vuonna 2035 tulisi yltää 70 prosentin tasoon. Suomen kannalta haastavimpia ovat muovi- ja puupakkaukset, joista etenkin puu päätyy usein suoraan energiantuotantoon.
Puu on kiperä pulma
Kierrätystavoitteet ovat kovia myös rakennusteollisuudessa. Maamassat pois lukien rakentamisestä syntyy likipitäen yhtä paljon jätettä kuin palvelusektorilta ja kotitalouksilta. Samaan aikaan se käyttää noin 10 miljoonaa tonnia rakennusmateriaaleja ja -tuotteita.
Rakennus- ja purkujätteissä tavoitteena oli saavuttaa 70 prosentin hyödyntämisaste jo vuonna 2020. Vaatimus koskee hyödyntämistä materiaalina, ei energiana. Lopputulos asettui vain reiluun 50 prosenttiin, mikä on EU:n sisällä keskitasoa.
Rakennusteollisuus RT:n ympäristö- ja energiajohtajan Pekka Vuorisen mukaan Suomen tulos on jätelajikohtaisesti käytännössä tätä parempi. Etenkin betoni, lasi, metallit ja hiljalleen myös muovit kiertävät jo kiitettävän hyvin. Niitä jalostuu suoraan tuotteiksi, mutta pääosa uusiomateriaaleiksi esimerkiksi infrarakentamisen tarpeisiin. Myös infrapuolen maamassojen hyödyntäminen on tehostunut merkittävästi.
”Meillä lukua painaa alaspäin runsas puumateriaalien käyttö, sillä vanhaa tai kertaalleen käytettyä puu- ja sahatavaraa on käytännössä hankalaa hyödyntää uudestaan materiaalina. Useimmiten ne päätyvät purkamisen jälkeen polttolaitoksille ja energiaksi”, Vuorinen tunnustaa.
Kierrätyksen ja uusiokäytön jarruna ovat myös rakennusmateriaalien ja -tuotteiden jatkuvasti kiristyvät energiatehokkuus-, laatu- ja paloturvallisuussäädökset.
”Esimerkiksi ovien ja ikkunoiden uudelleenkäyttö on normaalissa rakentamisessa vaikeaa, sillä ne eivät välttämättä enää täytä nykystandardeja. Poikkeuksena toki ovat saneerattavat suojelukohteet”, Vuorinen toteaa.
Pykäliin tarvitaan myös tulkintavaraa
Rakennusyhtiöissä kierrätykseen ja ympäristöystävällisyyteen ollaan toki herätty ja jätteiden lajittelu on työmailla aivan eri mallilla kuin takavuosina. Taustalla on paitsi kiristynyt lainsäädäntö myös yleiset asenteet sekä yrityksissä kasvaneet vastuullisuus- ja mainevaateet.
”Myös euro on tässä kohtaa hyvä konsultti. Lajittelematon jäte käy kaatopaikan portilla rakentajan kukkarolle”, Vuorinen toteaa.
Käytännössä yleisimmät jätelajit kannattaisi erotella jo itse työkohteessa. Tehokasta lajittelua on kuitenkin ahtailla rakennuspaikoilla usein vaikea järjestää.
Vuorisen mukaan seuraava kehitysloikka edellyttäisi myös tuoteturvallisuus-, kemikaali- ja ympäristölainsäädännön perkaamista ja sovittamista kiertotalouden tarpeisiin. Samalla niissä pitäisi olla myös maalaisjärkistä joustoa.
”Merkittävä osa säädöksistä on ajalta, jolloin materiaalien uusiokäyttö oli vielä marginaalista. Uuden uusiotuotteen kehitys voi pysähtyä jo siihen, ettei se täytä jokaista uudelle tuotteelle asetettua kriteeriä. Se voisi silti olla monessa rakennuskohteessa täysin käyttökelpoinen vaihtoehto”, Vuorinen huomauttaa.