Vihreä siirtymä vaatii hyvää infraa
Energiamurrokseen liittyviä investointiaikeita Suomeen on jo yli 216 miljardin euron edestä, kertoo EK:n vihreiden investointien dataikkuna.
Moni investointi esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimaan, vetyyn, akkuteknologioihin, biokaasuun ja kiertotalouteen edellyttää toteutuakseen hyviä väyliä. Erityisen riippuvaisia väylistä ovat esimerkiksi metsäteollisuuden vihreät investoinnit.
Elinkeinoelämän järjestöt, Destia ja Correct Consulting julkaisivat syksyllä 2023 Maakuntien tie- ja rata-analyysin, joka kampaa läpi investointisuunnitelmat ja suhteuttaa ne väyläverkon kuntoon.
”Olen erityisen innoissani siitä, että saimme uutta tietoa vihreän siirtymän investointiaallon edellyttämistä liikenne- ja infratarpeista eri alueilla. Investoinnit ovat Suomelle valtava mahdollisuus, joka ei saa jäädä kiinni liikenneinfrasta. Nyt tarvitaan ratkaisuja väyläverkon korjausvelkaan”, sanoo työtä koordinoinut johtava asiantuntija Tiina Haapasalo EK:sta.
Millaisen vastaanoton raportti on saanut?
”Se herätti kovasti kiinnostusta maakunnissa ja mediassa. Alueellisella tiedolla oli uutuusarvoa.”
Elinkeinoelämän järjestöt ovat aiemmin julkistaneet vuoteen 2050 ulottuvan väylävision. Nyt julkaistu maakuntatason tarkastelu tarkentaa kuvaa. Jatkoakin on luvassa: keväällä valmistuu visio väyläverkon kunnossapidosta.
Tutustu netissä: Infra.fi > Julkaisut

Museojohtajalta vinkit Lapin teille
Saamelaismuseo Siidan museonjohtaja Taina Pieski kokosi INFRAn blogissa vinkit, joilla Lapin teillä pärjää – ja pääsee vaikkapa museokäynnille. Mielitkö pohjoiseen? Revi ästä talteen halpa henkivakutuus!
1. Huolehdi, että autossasi on hyvät talvirenkaat. Pääteillä pärjää kitkoillakin, mutta jos liikut niiden ulkopuolella, nastarenkaat parantavat ajoturvallisuutta.
2. Tankkaa ajoissa ja tarkista akku. Mitä pohjoisemmaksi ja syrjemmäksi matkaat, sitä harvemmassa ovat bensa-asemat, latauspisteet ja asutus. Muista myös mahdollinen talvidiesel jo etelässä – ja auton lämmittimen johto!
3. Varaudu nopeisiin säävaihteluihin ja sovita ajonopeus sään mukaiseksi. Kun pluskeli vaihtuu kovaan pakkaseen, musta jää voi yllättää pimeiden teiden kaarteissa.
4. Suhtaudu poro- ja hirvivaroitusmerkkeihin vakavasti. Hiljennä ajonopeutta ja lisää turvaväliä. Jos tien reunoilla näkyy poron jälkiä, varaudu äkkipysähdyksiin. Älä aja väsyneenä, jotta valppautesi säilyy.
5. Unohda kiire. Lapin teillä on monenlaista liikkujaa, osa tottumattomiakin talviliikenteessä. Varsinkin loma-aikoina kannattaa varautua ruuhkiin ja yllättäviin tilanteisiin. Kerro etelän turvaväli kolmella.
6. Pukeudu lämpimästi ja pidä autossa mukana eväitä, lisävaatteita, heijastinliivejä tai heijastimia ja taskulamppua. Haaverin sattuessa on tärkeää, että sinä ja ajoneuvosi erotutte tien laidassa.

Luontoa huomioiden rakentamassa – miten? Katso keissit! Rt.fi/luontoahuomioiden