”Tuottavuuden on kasvettava digitaalisuudella”

Rakennusalan digitaalisuuden lisääminen ei ole itseisarvo, vaan sillä tulee pyrkiä tuottavuuden merkittävään kasvuun. Näin on tapahtunut kaikilla verrokkitoimialoilla. Infrarakentamisessa on jo päästy hyvään vauhtiin, mutta talorakennuspuolella on vielä paljon parannettavaa.

Kirjoittaja(t)

Skanskan kehitysjohtaja Ilkka Romo ja Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtaja Veijo Käyhty keskustelivat rakennusalan digitaalisuudesta Rakentamisen Laatu RALA ry:n järjestämässä asiantuntijapaneelissa kesällä 2018.

”Olen vakuuttunut, että infrapuolella työn tuottavuus on kasvanut”, Skanskan kehitysjohtaja Ilkka Romo sanoo.

Syyksi Romo mainitsee erityisesti koneohjatun maanrakennuksen. Koneohjauksella tarkoitetaan muun muassa satelliittipaikannuksen avulla tapahtuvaa maanrakennusta, jossa työkoneen käyttäjä saa tarkan paikkatiedon suoraan hyttiin ilman lasereita tai korkomerkkien avustusta. Näin käyttäjä tietää sentilleen maamassojen korkeudet eikä koneen siirtämiseen tarvita uusia mittauksia. Tämä nopeuttaa merkittävästi työn etenemistä ja parantaa työmaan turvallisuutta, koska liikkuvien työkoneiden vieressä mittaustarve vähenee.

Maanrakennuksen digitalisaation merkitys näkyy jo konkreettisesti. Hamina-Vaalimaa-moottoritie valmistui seitsemän kuukautta etuajassa ja merkittävin kustannussäästöin.

”Moderneilla tekemisen tavoilla on varmasti ollut merkitystä läpimenoaikoihin”,Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisujen  toimitusjohtaja Veijo Käyhty sanoo.

Talonrakennuspuolella digitalisaation hyödyt ovat vielä alkuvaiheessa. Vuoden 2017 Rakennetun omaisuuden tila ROTI-arviointiraportti ei anna kovinkaan ruusuista kuvaa toimialan digikehityksestä. Kun muu maailma on kehittynyt kovaa vauhtia, rakentaminen on jäänyt yhä kauemmaksi digitaalisuuden hyödyntämisessä. Suurinta edistystä on tapahtunut rakennetun ympäristön suunnitteluprosessissa, mutta itse työmaalla ollaan vielä digitalisaation alkutaipaleella. Ensimmäisiä askeleita on tiedon kulun parantaminen.

”Meillä on nyt työntekijöillä mahdollisuus saada tabletti työmaalla käyttöön. Heillä on ajantasainen tieto ja suunnitelmat koko ajan saatavilla. Sitä kautta voimme myös parantaa laatua”,Romo toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Tuottavuuden on kasvettava digitaalisuudella””

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi