Tarkenisitko 18 asteessa? – Nyt selvitetään suomalaisten asuntojen sisälämpötiloja

Kun talvi tulee, tyypillinen suomalainen viihtyy mukisematta kodissaan, jossa on 21 astetta lämmintä.

”Tosin yksilölliset erot mukavuuslämpötilassa vaihtelevat. Ihmisen fysiologiset ominaisuudet vaikuttavat jopa kuusi astetta. Lihaksikas urheilija kokee helposti riittäväksi 20 celsiusastetta siinä, missä hoikka vanhus on tyytyväinen lämpimämmässä”, kertoo tutkimustiimin päällikkö Jari Shemeikka VTT:stä.

Hyväksi asuntojen sisälämpötilaksi 21 astetta on määritelty muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeessa.
Kotien energiankäytöstä suurin osa kuluu lämmitykseen ja toiseksi suurin osa käyttöveden lämmitykseen. Noin 70 prosenttia energiankulutuksesta kuluu lämmittämiseen.

Monen kerrostaloasunnon lämpötila on talven lämmityskauden aikana pitkiäkin aikoja yli yhteisesti sovitun hyvän lämpötilan eli yli 21 astetta. 23 astetta on yleinen sisälämpötila.

Kiinteistöliiton energia-asioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy listaa liian kuuman kodin ongelmia.

”Korkeat sisälämpötilat tarkoittavat kuivaa huoneilmaa ja hengitystieongelmia. Liian lämmin koti vaikuttaa keskittymiskykyyn ja lisää väsymyksen tunnetta. Ilma tuntuu tunkkaiselta. Ja tietysti energiahukka on mittava.”

Pylsy kertoo, että jos sisälämpö nousee yli 24 asteen, tutkimusten mukaan ihmisten sisäilmaoireet lisääntyvät huimasti.
”Lämmin ei luita riko, niin kuin vanha kansa sanoo, mutta ongelmia tulee.”

”Talvikaudella liian korkea lämpötila asumisessa on yli 23 astetta”, sanoo myös VTT:n Shemeikka.

Shemeikan mukaan mukaan huonelämpötila on keskimäärin pari astetta suositusta korkeampi usein sellaisissa kaukolämmitetyissä kerrostaloissa, joissa ei itse makseta lämmitysenergiasta suoraan oman kulutuksen mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemässä sisälämpötilojen tutkimuksesta kävi ilmi, että 40 prosenttia tutkitusta ajasta sisälämpötila oli suurempi kuin 23 astetta.

Suomessa asuinkerrostaloissa maksetaan lämmityksestä osana vuokraa tai yhtiövastiketta, eikä lämmityskuluja ole eritelty saati laskettu asukkaan todellisen käytön mukaan. Olisiko fiksumpaa maksaa kulutuksen mukaan?

”Hyvin todennäköisesti lämmityskulut ja energiankulutus pienenisivät, jos lämmitys maksettaisiin sen mukaan, mitä kulutetaan. Hankaluutena tässä on erillisen asuntokohtaisen mittauksen järjestäminen sekä energiamittareiden päivitykset ja kalibroinnit”, Shemeikka miettii.

Hän pitää uhkakuvana sitä, että mahdollinen energian pihistely voi johtaa ilmanvaihdon laiminlyöntiin ja sisäilman laadun huononemiseen sekä kosteusvaurioihin.

Myöskään Kiinteistöliiton Pylsy ei usko lämmityksen laskutukseen asukkaan todellisten kulujen mukaan.

”Lämmityskulut jyvitetään pinta-alan mukaan, eli se, jolla on isompi huoneisto, maksaa enemmän. Me suomalaiset olemme kokeneet, että tämä on hyväksytty ja tehokas malli. Sellaisen järjestelmän rakentaminen, jolla mitattaisiin, miten lämmityskustannus jaetaan ihminen tai asunto kerrallaan, ei ole kustannustehokasta. Vedenkulutusta on helppo mitata, lämmön ei. Esimerkiksi huoneistojen väliseiniä ei ole lämpöeristetty: jos väännän patterini termostaatin kiinni, kyllä seinänaapuri lämmittää kämppääni.”

Yhden asteen noston arvioidaan nostavan lämmityskuluja keskimäärin noin viisi prosenttia. Säästöjä voitaisiin siis saada laskemalla sisälämpötilaa vain hiukan.

Lämpötilan lasku kahdella asteella toisi kymmenen prosentin säästön.

Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksessa on juuri meneillään kokeilu, jossa asukkaita kannustetaan pienentämään sisälämpötilaa väliaikaisesti 18 asteeseen.

”Ideana on kokeilla yhdessä kotitalouksien kanssa, miten muutaman viikon haaste vaikuttaa sisälämpötilaa ja pyykkihuoltoa koskeviin tottumuksiin ja odotuksiin”, kertoo professori Eva Heiskanen.

Suomesta mukana on muun muassa kerrostaloasukkaita Helsingin Merihaasta. Kokeilu on osa eurooppalaista Energise-tutkimusta, johon osallistuu kotitalouksia kahdeksasta maasta. Tulokset saadaan ensi vuonna.

Kokeessa suomalaiset totuttelevat hetkeksi Britannian kaltaisiin sisälämpötiloihin. Energiatehokkuuslaskennassa käytettävät sisälämpötilastandardit ovat Heiskasen mukaan 18-19 astetta muun muassa Britanniassa ja Ranskassa.

Monista tutkimuksista voi Heiskasen mukaan päätellä, että lämpötilat saattavat olla turhan korkeita suomaisissa taloyhtiöissä.
Motivan asiantuntijan Sami Seunan mukaan kerrostaloasumisessa säästetään nykyään enemmän energiaa kuin vaikkapa 1990-luvun lopussa. Taloyhtiöitä selvempää kyseinen kehitys on ollut hotelleilla.

”Hotelleissa on säädetty lämpöä 2000-luvulla alaspäin. Niissä ollaan usein 20-21 asteessa. Mitä kovempi on ansaintaintressi, sitä säästäväisempiä tavataan olla.”

Historiaan on hiljalleen siirtymässä se, että pakkasellakin pitää asunnosta välillä tuulettaa liika lämpö pois.

”Taloyhtiöissä ei ole mielekästä alkaa tuottaa epämukavuutta ihmisille, vaan hoitaa turha lämmöntuhlaus pois.”

Ennenkin elettiin, vaikka vilutti

Vesisangot jäätyivät asuntojen nurkissa 1800-luvun Helsingissä. Siinä missä 21 asteen sisälämpötila on nyt hyvä, ennen oli tarjettava viileämmässä.

”Asuntoja tarkastavat lääkärit kiinnittivät huomiota nurkissa jäätyviin vesisankoihin, huonoon ilmaan ja kosteuteen, jota ylikansoitetut hellahuoneet tarjosivat asukkailleen”, kertoo arkkitehti Mikko Lindqvist Helsingin kaupunginmuseosta.

1800-luvun lopun Helsingissä työläisten asuttamissa puutaloissa oli talvella kylmä. Miellyttävä sisälämpötila viesti varakkuudesta.

”Säätyläisten ja muiden varakkaampien kaupunkilaisten kodeissa oli kaikissa huoneissa suuret, koristeelliset kaakeliuunit ja lattioilla muhkeita mattoja.”

Varakkaammissa piireissä puuta poltettiin tarpeen mukaan ja palvelijat kantoivat kerrostalohuoneistoihin lisää polttopuuta kellareista. Köyhät joutuivat miettimään, paljonko rahaa laitetaan ruokaa, paljonko polttopuihin.

”Vaatimattomissakin kodeissa seiniä lämmittivät ryijyt ja paksut tapettikerrokset. Hatut ja pompat olivat ulkokäyttöön, mutta sisältä ihmisillä saattoi olla päässä erilaisia myssyjä ja huiveja. Ero ulko- ja sisävaatetuksen suhteen ei ollut niin jyrkkä kuin nykyään”, Lindqvist kertoo.

Kun ulkona paukkui pakkanen, kotona viileissä huoneissa laitettiin vaatetta vaatteen päälle.

Keskuslämmitys yleistyi ensin julkisissa rakennuksissa kuten kirkoissa. 1920-luvulla alkoi olla tavallista, ettei asemakaava-alueen asuinrakennuksiin enää rakennettu uuneja. Tilat lämmitettiin keskuslämmityksellä: poltettiin puuta, hiiltä tai koksia ja lämpö levitettiin huoneistojen pattereihin ensin kuumana höyrynä, sitten lämpimänä vetenä.

Kunnallinen kaukolämpöjärjestelmä aloitti toimintansa Helsingissä 1950-luvulla. Se kehitettiin korvaamaan talokohtaiset pannuhuoneet.

Alkoivatko siitä helsinkiläisten mukavan lämpimät ajat?

Ehkä, mutteivät mitenkään paremmat, miettii kaupunginmuseon Lindqvist.

”Olisi asenteellista sanoa, että kaukolämpö toi mukavat ajat. Ajatus, että ihmiset olisivat kärsineet kroonista vilua ja että kaukolämpö olisi kerralla ratkaissut tämän, on historian tulkintaa nykypäivän ehdoilla.”

Ennenkin elettiin, Lindqvist sanoo.

”Vuosisatojen ajan savulämmitteinen tupa oli kylmään vuodenaikaan toimiva ja miellyttävä ratkaisu. Savupatsas katon alla muodosti tasaisesti lämmittävän vyöhykkeen – tosin hygienian ja valoisuuden vaatimukset tuli tällöin hylätä.”

Juttu on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien ja Rakennuslehden Taloyhtiöekstrassa 16.11. 2018.