Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang. (Kuva: Technopolis) Kuva: Technopolis

Technopolis jatkaa kasvuaan uudessa omistuksessa

Technopoliksen myynti brittiläiselle kiinteistösijoitusyhtiö Kildare Partnersille vahvistui viime vuoden lokakuun lopussa.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Kauppa oli seurausta ilmiöstä, jossa pörssissä listattuja, mutta mahdollisesti sijoittajien keskuudessa aliarvostettuja kiinteistöyrityksiä ostetaan pois ja yksityistetään.

Technopolis ostettiin sijoitusyhtiön European Partners II -rahastolle.

Vuonna 2017 samanlainen kehitys nähtiin esimerkiksi Spondan kanssa, kun yhdysvaltalainen rahastojätti Blackstone osti sen noin 3,7 miljardilla eurolla.

Technopoliksen toiminnassa uusi omistaja ei ainakaan aluksi käynnistä suuria muutoksia.

”OECD ennustaa bruttokansantuotteiden kasvavan 1,5–3,5 prosenttia kaikilla Technopoliksen markkina-alueilla vuonna 2019. Vaikka talouskasvu on hidastumassa myös Suomessa ja maailmantalouden kehitykseen liittyvä epävarmuus on lisääntynyt viime aikoina, matalina pysyvät korot tukevat edelleen kiinteistösijoitusmarkkinoita. Markkinaennusteiden mukaan tuottovaatimusten odotetaan pysyvän vakaina kaikilla Technopoliksen markkinoilla ja laskevan edelleen Oslossa”, Kildare Partnersin hallituksen puheenjohtaja Paul Patel kertoo.

Patelin kommentit on julkaistu osana yhtiön hallituksen viime vuoden toimintakertomusta.

”Kun otetaan huomioon Technopoliksen brändi, korkea asiakastyytyväisyys ja vahva taloudellinen asema, yhtiön johto ei näe merkittäviä muutoksia Technopoliksen markkina-asemassa tai taloudellisessa kehityksessä vuonna 2019, vaan arvioi kasvun ja operatiivisen liiketoiminnan jatkuvan vakaina”, Patel jatkaa.

Yhtiöllä oli vuoden 2018 lopussa käynnissä kahdeksan kasvuprojektia. Loppuvuodesta Technopolis käynnisti kaksi suurta hanketta, yhden Espoossa ja toisen Liettuan Vilnassa. Näiden arvo on yhteensä 146 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Technopolis jatkaa kasvuaan uudessa omistuksessa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi