Suuret sairaala- ja korjausrakentamisurakat, vuosituhannen voimakkain asuntotuotantovauhti sekä palveluiden lisääntyminen vauhdittivat talotekniikkaurakoitsijoiden viime vuotta.
Lähes kaikkien Rakennuslehden Suurimmat 2018 talotekniikkaurakoitsijat -kyselyyn vastanneiden yritysten liikevaihdot kasvoivat. Tiukka kilpailutilanne näkyi kuitenkin yritysten liiketuloksissa, jotka jäivät vaatimattomiksi.
Korkeasuhdanne on aiheuttanut rakentamiseen ja urakointiin kovia tuloksentekopaineita.
”Iso osa töistä on otettu kiinteähintaisina urakoina, joten palkankorotukset ja palkkaliukumat yhdessä kohonneiden tarvikehintojen kanssa muodostavat hankalasti ratkaistavan yhtälön”, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.
Rakennuslehden Suurimmat-kyselyssä lähes 80 prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi liikevaihtonsa kasvavan vuonna 2019.
Palvelut kasvavat
Talotekniikkaurakoitsijoiden listan ykkösen, Caverionin, toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kertoi yhtiön vuosikertomuksen julkistamisen yhteydessä, että Palvelut-liiketoiminta on kasvattanut osuuttaan liikevaihdosta entisestään.
”Palvelut-liiketoiminta oli vuoden lopussa 57 prosenttia. Vuoden aikana solmimme useita pitkiä facility management -kumppanuuksia. Kansainväliset, isot asiakkaat ovat selkeästi enemmän kiinnostuneita maiden rajat ylittävistä, kattavista palvelusopimuksista”, Lehtoranta kertoo.
Caverion on viiden suurimman talotekniikkayhtiön joukossa suurimmissa toimintamaissaan eli Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa.
Yhtiön Suomen liikevaihto on 15 prosenttia kokonaisliikevaihdosta eli noin 330 miljoonaa euroa. Suomen vertailussa yhtiö sijoittuu toiseksi Are-konsernin jälkeen.
Vilkasta sairaalarakentamista
Viime vuonna oli käynnissä lukuisia suuria sairaalahankkeita eri puolilla Suomea. Ne työllistävät talotekniikkaurakoitsijoita alueellisesti. Suurten kohteiden valmistumiset pistävät kuitenkin urakoitsijat mietteliäiksi lähitulevaisuuden suhteen etenkin maakunnissa.
”Sairaala- ja muiden suurten hankkeiden ympärillä on hyvää pöhinää maakunnissa, mutta kun ne valmistuvat, tilauskannat voivat lyhentyä ja tarjouskyselyt vähentyä. Lvi-asennuksen suhdannekyselyssä katseet ovat vaivihkaa kääntymässä uudistuotannosta korjaamiseen”, Syrjälä arvioi.
Esimerkiksi vuonna 2017 takaisin vakaalle kasvu-uralle noussut perheyhtiö Aro Systems allekirjoitti alkuvuodesta 2019 yhtiön historian suurimman, peräti 58 miljoonan euron urakkasopimuksen Oulun yliopistosairaalan uudishankkeeseen. Aro Systems viimeistelee parhaillaan Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten sähköurakkaa.
”Urakka valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2023, ja se työllistää parhaimmillaan noin 100 talotekniikka-alan ammattilaista. Oulun alueella tämä tarkoittaa myös merkittäviä rekrytointeja”, Aro Systemsin toimitusjohtaja Mika Huovinen kertoo.
Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 50 miljoonaa euroa. Se kasvoi edellisvuodesta 16,5 prosenttia.
Seuraavaksi korjataan 70-lukulaisia
Korjausrakentamisessa putkiremonttien määrä kasvaa tasaisesti. Tällä hetkellä eniten korjataan 1960-luvulla ja sitä ennen rakennettuja taloja.
”Lisääntyvässä määrin remonttiin ovat tulossa 1970- ja 1980-lukujen talot. 2020-luvulla putkiremontin tarpeessa on vuosittain jopa 30000 asuntoa”, Syrjälä arvioi.
Kiinteistöliiton tuoreen korjausrakentamisbarometrin mukaan kerrostaloissa korjataan eritoten putkistoja. Neljäsosa taloyhtiöistä kaavailee sähköautojen latausjärjestelmiä.
Korjausrakentaminen on ohittanut uudisrakentamisen osuuden liikevaihdosta kahdella prosenttiyksiköllä.
Tekniikka lisääntyy koko ajan
Alan tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin valoisana. Talotekniikkaurakoitsijoiden tilauskantaa kohentaa yhä enenevissä määrin rakennuksiin liittyvän teknologian lisääntyminen. Joissain arvioissa tekniikan osuus rakennettujen ympäristöjen investointikuluista nousee 40–60 prosenttia. Kaikki tämä edellyttää erikoisosaamista esimerkiksi monien eri tekniikoiden yhteensovittamisessa.
Myös taloudelliset ja lainsäädännölliset tekijät lisäävät energiatehokkaiden ratkaisujen sekä uusiutuvien energialähteiden kysyntää. Esimerkiksi Suomen LVI-liiton mukaan viime vuonna asennettiin noin 75000 lämpöpumppua ja niihin investoitiin yli puoli miljardia euroa.
Rakennetun ympäristön digitalisaatio lisää palveluiden potentiaalia. Se tekee mahdolliseksi tietojen (datan) ja olosuhteiden hallinnan koko rakennuksen elinkaaren ajan. Palveluliiketoiminnan kasvulla voidaan paikata esimerkiksi asuntorakentamistahdin rauhoittumista.
Talotekniikka kulkee samaan suuntaan kuin informaatiotekniikka-ala. Kiinteistöjen big data -tiedolle on yhä useampia käyttäjiä, kuten esimerkiksi kiinteistön omistajat, ylläpito, käyttäjät, järjestelmätoimittajat, palveluntarjoajat ja pelien tekijät.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Sairaalat ja korjaus vauhdittivat talotekniikkayritysten viime vuotta”