Tampereen vanha tavara-asema siirrettiin toiselle puolen rataa tänä vuonna.
Järjestöjulkaisu

Miten historiallinen tiilirakennus siirretään?

Julkisivultaan suojeltu Tampereen tavara-asema siirrettiin heinäkuun lopulla ainutlaatuisen hankkeen aikana 28 metriä itään, 9 metriä etelään ja 1,4 metriä korkeammalle alkuperäiseltä paikaltaan. Kolme mukana ollutta henkilöä kertoo, miten uskomaton projekti saatiin onnistumaan.

Kirjoittaja(t)
Jere Vesanen, Työmaapäällikkö, Kreate Oy

Toimin työmaan vastaava työnjohtajana ja osana suunnittelunohjausryhmää. Projektissa vaikeutena suunnittelun näkökulmasta oli toteutustavan toimintavarma valinta, koska vastaavanlaista projektia ei Suomesta löydy. Päänvaivaa aiheutti vanhan tiiliseinän taipumankeston arviointi, koska 113 vuotta vanha tiiliseinä oli parhaat päivänsä jo nähnyt.  Toteuttamisessa yksi haaste oli betonisten yläpohjaholvien ja tiilirakenteisten väliseinien purkaminen niin, ettei suojeltu ulkoseinä vaurioituisi. Toinen yöuniin vaikuttanut vaihe oli rakennuksen eteläpään kiviladontaperustusten vahvistaminen niin, ettei seinärakenteeseen tullut siirtymiä. Vanhojen kivien lohkomisessa oli iso työ ja pelkona kiviladonnan sortuminen työn aikana.

Pauli Kuusjärvi, kirvesmies, Patron Oy

Tein rakennus- ja muottitöitä sekä raudoituksia ja betonivaluja. Tavara-aseman siirron haastavimmat hetket löytyivät varmasti suunnittelupöydän ääreltä, mutta näin rakennusmiehenä koin purkuvaiheessa haasteellisena seinien kunnollisen tuennan toteuttamisen, jotta suojellut seinät eivät vaurioituisi. Purun jälkeen jopa haasteellisimpana työvaiheena pidän eteläpäädyn kiviladontaperustuksia ja niihin liittyviä töitä. Kivien halkominen yli satavuotiaiden tiiliseinien sivuilta ja myöhemmin vahvistus valujen jälkeen myös seinien alta oli varsin haastavaa ja tarkkuutta vaativaa työtä. Valutöissä siirtoanturoiden valaminen seinien alla oli haastavaa, koska tilaa ei ollut kuin juuri se välttämätön, että työ saatiin tehtyä onnistuneesti.

Harri Kallio, yksikön­johtaja, A-Insinöörit

Toimin hankkeessa pääsuunnittelijana ja vastaavana rakennesuunnittelijana. Tavanomaisen projektin tapaan meillä oli tiukka aikataulu ja budjetti, mutta vain hullunrohkea visio miten homma hoidetaan. Vastaavaa ei ollut kukaan aiemmin tehnyt. Lukuisia visioita ideoitiin työskitseiksi asti. Suurinta päänvaivaa aiheuttivat työvaiheistuksen vuoksi alati muuttuvat rakennuksen tukipisteet ja tukipisteistä rakennusta piti vielä nostaa, laskea sekä liikutella. Suunnitteluakin ohjasi tavanomaisesta poiketen jäykkyyksien sekä muodonmuutosten hallinta. Ilman A-Insinöörien ja Kreaten yhteisiä aivoriihiä ei näin loistavasti onnistuneeseen lopputulokseen olisi päästy.

Kreaten YouTube-kanavalta voit katsoa dokumenttivideon siirrosta.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi