Turvallisuuspäivän aikana oppilaat pääsevät tutustumaan muun muassa henkilökohtaisiin suojaimiin. Kuva: RT kuvapankki
Järjestöjulkaisu

Turvallisuusoppia suoraan luokkahuoneisiin

Yritykset ja järjestöt edistävät monella tapaa turvallisuutta oppilaitoksissa eri puolilla maata. Keski-Uudellamaalla Keudan turvallisuuspäiviä on järjestetty yli kymmenen vuotta.

Kirjoittaja(t)

Jari Renlund, pääluottamusmies, Skanska Talonrakennus.

Omassa työssäni luottamusmiehenä tärkeintä on kuunnella ja keskustella työntekijöiden ja työnjohtajien kanssa. Kun luottamus on saatu, niin on helpompaa keskustella myös vaikeista asioista.

Keudan työturvallisuuspäivässä olen ollut mukana jo yli kymmenen vuotta. Pidän erittäin tärkeänä ammattikoululaisille pidettävää työturvallisuuspäivää, päivä saattaa olla monelle ensimmäinen kosketus rakennusalan työturvallisuuteen. Rastikoulutuksessa moni asia tulee ensi kertaa osalle konkreettisesti nähtäville. Yhteistyö järjestävien tahojen kesken on alusta alkaen toiminut moitteettomasti ja joustavasti.

Ari Koli, aluetoimitsija, Rakennusliitto.

Omassa työssäni aluetoimisijana rakentajien työturvallisuuden kehittäminen kuuluu jokaiseen työpäivääni. Työnkuvaani kuuluu muun muassa työsuojeluvaltuutettujen perehdyttäminen ja yhteistyö sidosryhmien välillä.

Yhteistyö Keudan kanssa on antanut mahdollisuuden päästä vaikuttamaan tulevaisuuden rakentajien työturvallisuusajatteluun ja -kulttuuriin jo heti ensi metreiltä lähtien. Nuoret ovat päässeet liittojen, yritysten ja Keudan yhteistyössä järjestämillä turvapäivillä konkreettisesti tutustumaan suojaimiin, ja osa on päässyt ensimmäistä kertaa ikinä oikealle työmaalle.

Vesa Köykkä, opettaja, Keuda.

Omaan työhöni kuuluu mm. työturva- ja tulityökorttikoulutus, sidosryhmäyhteistyö ja työmaakäynnit.

Yhteistyö yritysten ja liittojen kanssa on mahdollistanut työturvallisuuspäivän pitämisen. Aloittavat opiskelijat pääsevät silloin konkreettisesti näkemään uusimmat käytettävät suojavarusteet. Opiskelijat pääsevät katselemaan ja kokeilemaan varusteita ja laitteita asiantuntijoiden opastuksella. Asiantuntijoiden innostus ja ammattitaito tarttuu samalla oppilaisiin. Opettajille päivittyy myös alan uusin tieto.

Työmaavierailulla tehtävän suojavarusteiden TR-mittauksen aikana opiskelijat näkevät suojainten käytön käytännössä. He ymmärtävät silloin työturvallisuuden olevan keskeinen osa ammattiaitoa.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi