Jos infrarakentajan vuodet eivät ennenkään ole olleet helppoja ja leppoisia, viimeiset ovat koetelleet epätavallisen paljon. Infra-alan rahoitus on ollut pitkään tiukilla, korona-aika on kurittanut reilut kaksi vuotta – ja sitten tuli Ukrainan sota.
Miten tästä kaikesta oikein selvitään? INFRA ry:n puheenjohtajisto, Jussi Tuohino, Marko Pakarinen ja Anne Piiparinen, istui pohtimaan asiaa saman pöydän ääreen.
”Infra-alalla on takana jo muutama heikko vuosi. Kyllä ilmassa on nyt mustia pilviä ja uhkakuvia, vaikka tilannetta yrittäisi tarkastella myönteisesti”, Tuohino aloittaa.
”Nykytilanne ei helpota olemassa olevaa korjausvelkaa millään lailla. Lisäksi olemme uudessa tilanteessa, jossa saatavuusongelmat ja materiaalijakelu menevät uusiksi. Nyt jos koskaan valtion kannattaisi aloittaa infraprojekteja, jotta talous kestää vauhdissa”, Piiparinen korostaa.
”Kriisit tulevat aina väärään aikaan ja paikkaan. Kriisien kautta kaikki kallistuu, mikä tuo epävarmuutta yritysten toimintaan ja vaikeuttaa investointeja”, Pakarinen lisää.
”Pakko sanoa, että ahtaalla ollaan”
Tuohino pitää nykytilannetta vakavana: kriisissä ollaan tai se on ainakin monen yrityksen näkökulmasta edessä. Arki on muuttunut ja moni käy jo eloonjäämiskamppailua.
”INFRA ry:n jäsenmäärä on ollut viime vuosina tasaisen kasvun tiellä, mutta nyt jäseniä lähtee enemmän pois kuin tulee. Pahiten kriisit koskettavat pieniä yrityksiä, joilla on velkaa. Esimerkiksi polttoaineista aiheutuu tällä hetkellä kohtuuttomia kustannuksia. Pakko sanoa, että ahtaalla ollaan”, Tuohino toteaa.
Kriisit ovat infrarakentajille erilaisia. Jos koronan kanssa opittiin aika nopeasti uuteen normaaliin, Ukrainan sota on tuonut uutta epävarmuutta. Polttoaineen hintojen heilahtelun lisäksi jo korona-aikana syntynyt komponenttipula on kärjistynyt ja uusien koneiden saatavuus on siirtynyt pitkälle eteenpäin.
”Koneiden pitäisi olla koko ajan liikkeessä. Ellei tämä onnistu, yrityksen elämä on yhtä taistelua, jossa kalustoa ei ehkä voida korjata eikä uutta hankkia. Tällaisessa tilanteessa eletään pian kädestä suuhun, mikä ei ole koskaan hyvä tilanne yrittäjälle”, Pakarinen sanoo.
Mikä on infrarakentajan iskunkestävyys?
”Suomalainen infrarakentaja on sisukas, eivätkä kriisit ole meille uutta. Haemme aina uusia ratkaisuja, etsimme töitä emmekä anna periksi. Olemme myös muuntautumiskykyisiä ja valmiita lähtemään sinne, mistä töitä löytyy. Kaikenlaisista kriiseistä on selvitty tähänkin asti”, Tuohino vastaa.
”Kriisistä toiseen meneminen on uutta arkea, mutta infrarakentajalta löytyy sietokykyä. Kyllä se koulii, kun työmaalla paiskitaan töitä pimeästä pimeään. Infrarakentaja ei ole mikään pikamatkan pyrähtäjä vaan pitkän matkan juoksija. Infrarakentaminen on ennen kaikkea kestävyyslaji”, Pakarinen sanoo.
”Infrarakentajien bisnes on ollut aina aaltoilevaa, joten monenlaisista kriiseistä on menty vuosien saatossa läpi. On kuitenkin selvää, että kriisi toisensa perään koettelee kestävyyttä. Pitkälti kestokyky riippuu yrityksen koosta ja tilanteesta: onko kriiseihin esimerkiksi pystytty varautumaan ja onko toimintoja voitu hajauttaa”, Piiparinen tuumii.
Suomessa on paljon tekemätöntä työtä
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Jos rahaa riittää, infrarakentajalla riittää töitä – sekä korjausvelan että energiamurroksen kautta. Tiet pitää paikata, lentokenttien on toimittava, veden tulee virrata ja viemäreiden toimia. Infrarakentaja jos joku tietää, mitä milloinkin pitäisi laittaa kuntoon.
”Meidän on tuotava itseämme esiin, jotta pystymme vaikuttamaan siihen, miten ja mihin valtion budjettia käytetään. Olemme myös isossa roolissa, kun puhutaan omavaraisuuden turvaamisesta”, Tuohino sanoo.
”Infrarakentajien yhteiskunnallinen rooli on mittava: ellei infra ole kunnossa, mikään ei pyöri. Energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat suuria kysymyksiä, joihin on varauduttava ja jotka on varmistettava. Uusia mahdollisuuksia tuovat muun muassa biopolttoaineisiin siirtyminen sekä sähkökäyttöiset koneet”, Pakarinen jatkaa.
Piiparinen nostaa esiin energiasektorin muutoksen, jonka suurena ajurina toimii vihreä revoluutio.
”Tähän on jo pakkokin reagoida, kun haetaan fossiilisista polttoaineista vapaata maailmaa ja hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Tämä kaikki teettää varmasti töitä myös meille infrarakentajille.”
Tuohino peräänkuuluttaa apua valtiolta: ”Jos ja kun energiahanat menevät naapurissa kiinni, tarvitaan nopeita uusia ratkaisuja, sillä lupia ei voi jäädä odottamaan vaikkapa puoleksi vuodeksi.”
Suomalaisesta infraosaamisesta vientituotteeksi
Vaikka kriisit koettelevat, negatiivinen pitää aina yrittää kammeta positiiviseksi, Pakarinen korostaa.
Piiparinen toivoo, ettei infra-ala ajautuisi kriisistä kriisiin, ja edessä olisi myös kriisittömiä aikoja.
”Nyt on vaikea tietää, missä tilanteessa olemme vuoden päästä. Kriisien kautta olemme oppineet, että pahan päivän varalle on varauduttava. Kotivaran pitää olla kunnossa, ja sama koskee yrityksiä, jotta selvitään jonkin aikaa haasteidenkin keskellä”, Piiparinen sanoo.
Tuohinon mukaan suomalaiset infrarakentajat ovat aina valmiina.
”Jos ja kun jotain tapahtuu, olemme etulinjassa kaivamassa, raivaamassa ja rakentamassa. Mikäli maailmalla tarvitaan maailmanluokan osaamista sekä huippuunsa varustettuja koneita ja laitteita, niitä löytyy Suomesta.
Tässä meillä riittäisi rahkeita merkittäväksi vientituotteeksi.”
Mikä kolmikko?
INFRAn puheenjohtaja Jussi Tuohino on osaomistaja neljässä jäsenyrityksessä: hallituksen jäsenenä Alltimessa sekä hallituksen puheenjohtajana yrityksissä Arctic Infra, JT Service ja Ramago.
Ensimmäinen varapuheenjohtaja, yrittäjä Marko Pakarinen on koneurakointialalla toimivan Meri-Porin Kuormauksen toimitusjohtaja.
Toinen varapuheenjohtaja Anne Piiparinen toimii YIT Suomen infrarakentamisen divisioonan johtajana.
Kuoppainen on kesätie
Hallitus heitti huhtikuussa karvasta kalkkia väylärahoista huolta kantaneille. Rakennusteollisuus RT ja INFRA vaativat viime metreille asti liikenteen menoleikkausten perumista kehysriihessä, mutta toisin kävi. Vaikka perusväylänpidon rahoitus saatiin säilytettyä aiemmin suunnitellulla tasolla, kustannusten kasvu syö budjetoidun rahan ostovoimaa.
Polttoaineiden, energian ja materiaalien hinnat ovat nousukierteessä. Kevyen polttoöljyn kova hinta on jo ajanut väylien kunnosta huolehtivia yrityksiä ahdinkoon.
Mikäli bitumin hinta jatkaa nousuaan, INFRA arvioi tilanteen synkkenevän. Korjausvelan kurissa pitäminen edellyttäisi 4 000 kilometrin vuosittaista päällystystasoa. Väyläviraston arvion mukaan tänä vuonna onnistuu 2 000–2 300 ja ensi vuonna 1 500 kilometrin taso. Väylien korjausvelka kipuaa kohti kolmen miljardin euron haamurajaa
Lue lisää: infra.fi