Inkoo keskiviikko 17.5. klo 9.50
Puhelimessa: yrittäjä Marko Marela, Maanrakennus Marela Oy
Missä menet juuri nyt? Olen Inkoossa Degerbyn ja Störsvikin välimaastossa työmaalla. Kädet ovat täynnä töitä ja koneet käynnissä.
Mitä on työn alla? Olemme poraamassa pääurakoitsijana yhdysvesijohdon ja jäteveden siirtolinjaa. Noin 11 kilometriä on jo porattu ja kaivettu, ja louhinnat alkavat ensi viikolla. Elokuussa pitäisi olla valmista. Mieluisa homma meille.
Mietitkö tulevaa? Polttoaineiden hintataso mietityttää. Ikävä ilmiö on sekin, että varastaminen on yleistynyt: kuorma-autostamme on viety polttoaineet monta kertaa ja suuntaporakoneesta on yritetty. Jos yksi tankillinen maksaa päälle tuhat euroa, kyllä se tuntuu. Tankkia ei tänä päivänä uskalla pitää täynnä.
Pitääkö olla huolissaan? Se on vähän niin ja näin. Moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa. Pitää seurata tilannetta ja katsoa, mitä tapahtuu. Inkoon työmaa on vahvistanut uskoamme siihen, miten poraamista voidaan tehdä. Ja kun on ryhtynyt yrittäjäksi 2006, monenmoista on vuosien varrella nähty ja jokunen uneton yö vietetty.
Riittääkö alalle tekijöitä? Ei oikein. Esimerkiksi hyvät kaivinkoneenkuljettajat ovat jossain määrin kiven alla. Työmaalla ei riitä se, että on kuljettaja, vaan pitäisi pysyä myös lapio kädessä. Meillä saa tehdä ja opetalla kaikkea. Hyvät tekijät ovat palkkansa ansainneet.
Ehtiikö yrittäjä lomailla? Joku viikko täytyy ottaa vähän rauhallisemmin, mutta nyt tehdään pitkää päivää. Vapaapäivinä voisi vaikka hakata halkoja. Kesälomasta ei minulle ole vielä kerrottu.
Joko grillikausi on korkattu? Makkaraa on grillattu, mutta hieman erikoisempana versiona myös pizzaa.
Vantaa tiistai 23.5. klo 13
Puhelimessa: toimitusjohtaja Johanna Järvinen, Jade Infra Oy
Onnea uuteen ratikkakaupunkiin! Miltä nyt tuntuu? En ole vielä ehtinyt asiaan syvällisemmin tutustumaan, mutta onhan se hieno edistysaskel ja investointi tulevaisuutta ajatellen. Ratikka tuo kasvua, lisää työpaikkoja ja helpottaa vähäpäästöistä liikkumista.
Miten kylän oma poika Käärijä ja Euroviisut näkyivät töissä? Meillä on sen verran tiukat vaatimukset, ettemme saaneet tuunattua työvaatteita vihreillä boleroilla. Kotisohvilla toki kannustettiin ja nautittiin Käärijä-huumasta.
Mitä muuten kuuluu? Kiirettä pitää niin kuin tähän aikaan vuodesta kuuluukin. Alamme juuri valmistella noin 60 työmaan tulevia liikennejärjestelyjä ja liikenteenohjauksen tarpeita.
Teillä on varikolla paljon tavaraa kuten liikennemerkkejä? Kyllä vaan, liikennemerkkejä on Vantaan varikoilla tuhansia. Kesällä varikot tyhjenevät, koska ne lähtevät työmaille ympäri Suomea ja palautuvat sitten taas jossain vaiheessa kotiin.
Millainen on työntekijätilanteenne? Tällä hetkellä hyvä. Olemme panostaneet rekrytointiin ja saaneet hyvin porukkaa töihin. Meitä on nyt noin 170 ja lisää osaajia tarvitaan, kun työmaiden määrä kasvaa. Työntekijöiden keski-ikä oli viime vuonna 36 vuotta, mutta tekijöitä löytyy laajalla ikähaitarilla.
Mitkä ovat yrityksenne valttikortit? Pystymme reagoimaan muuttuviin tilanteisiin nopeasti. Meillä on osaaminen ja kaikki tarvittavat työvälineet hallussa sekä hyvä meininki.
Mitä toivot tulevalta? Lisää rahaa päällystystöihin. Investoinnit ovat koko maan etu ja tuovat meillekin lisätöitä.
Mikä on paras kesäherkkusi? Tämä on helppo. Loma pidetään talvella, mutta kesää juhlistetaan kotimaisilla mansikoilla.