Swerock on tarjonnut Salossa sijaitsevan kiviainestyömaan räjähdekoirien koulutukseen, Tanja Karpela kertoo. Kuva: Janne Erjola
Järjestöjulkaisu

Räjähdekoira tuo lisäturvaa louhintatyömaalle

International K9 Institute on tehnyt uraauurtavaa työtä Suomessa räjähdekoirien parissa. Niitä on käytetty jo useilla eri louhintatyömailla lähtemättömien räjähteiden etsinnässä.

Kirjoittaja(t)

Häntä vispaa innostuksesta. Eläintenkouluttaja Tanja Karpelan nelijalkainen kollega tietää, että työpäivä on alkamassa.

”Nämä ovat helppoja työkavereita. Pelkkä räjähteiden etsiminen on palkitsevaa, mutta ihan parasta on päästä työtehtävän jälkeen leikkimään ohjaajan kanssa pallolla”, hän toteaa naurahtaen.

Suomessa räjähdekoiria on käytetty jo pitkään poliisin, rajavartioston ja asevoimien palveluksessa. Ruotsissa ja Norjassa räjähdekoirien käyttö on yleistä myös louhintatyömailla.

”Aloimme miettiä kollegani Karita Häkkisen kanssa, miksei näin voisi toimia Suomessakin, ja ryhdyimme reilu vuosi sitten kouluttamaan räjähdekoiria louhintatyömaille, louhoksille sekä esimerkiksi kaivoksille”, Karpela kertoo.

Koira opetetaan ensin jähmettymään

Räjähdekoiran tehtävänä on etsiä lähtemättömiä räjähteitä esimerkiksi louhekasan joukosta. Työympäristön riskit on tunnettava myös koiran koulutuksessa.

”Koira ei saa etsiessään esimerkiksi kaapia maata tai muutoinkaan tehdä mitään kohteelle. Opetan sen ensin ilmaisemaan löytämänsä kohteen jähmettymällä paikalleen ja tuijottamaan kohdetta, kunnes vapautan sen palkkiomerkillä. Sen jälkeen opetan koiran tunnistamaan erilaisia räjähteitä hajujen perusteella”, Karpela kertoo.

Koulutus tapahtuu autenttisessa ympäristössä.

”On hienoa, että Swerock on innostunut tarjoamaan meille kiviainestyömaallaan Salossa hyvät puitteet räjähdekoirien koulutukseen.”

Uusi pentusukupolvi kasvamassa

Karpela on koulutustaustaltaan sosionomi, mutta tehtyään pitkän uran politiikan parissa hän kertoo suorittaneensa eläintenkouluttajan tutkinnon ja perustaneensa työkoirien koulutusta sekä koirahoitolapalveluita tarjoavan yrityksen.

Koulutuspuoli siirtyi pari vuotta sitten International K9 Institute -yritykseen, jonka Karpela perusti yhdessä Häkkisen kanssa. Heillä on paljon muitakin työkoiria, jotka tekevät esimerkiksi liito-oravien ja lutikoiden kartoitusta.

”Meillä on kasvamassa myös uusi sukupolvi koiranpentuja räjähdekoiriksi. Toivon, että niiden käytöstä tulisi Suomessakin ennen pitkää vakiintunut käytäntö.”


Mitä pitää ottaa huomioon, jos tilaa räjähdekoiran työmaalle?

Räjähteiden etsinnässä ei työkoiran nenä yleensä kovin kauan tuhise. Myös työmaan toiminta voi jatkua muilla alueilla keskeytyksettä, kunhan etenemistapa suunnitellaan etukäteen huolella.

Jos räjähdekoira tilataan esimerkiksi isolle työmaalle, mutta vain tietty alue pitää tarkastaa lähtemättömien räjähteiden varalta, halutaan työmaan toimintaa yleensä jatkaa samaan aikaan muilla alueilla.

Tanja Karpela International K9 Institutesta korostaa, että etenemistapa ja räjähteiden etsintään varattava aika pitää sen takia selvittää etukäteen.

”Karkea arvio on, että räjähdekoira pystyy tutkimaan päivässä tarkasti noin 2 000 neliömetriä tai pari kilometriä suoraa viivaa. Jossakin kohteessa tarkastus voi viedä yhden päivän ja toisessa useita päiviä.”

Lisäturvaa työmaalle

Helpoiten räjähdekoiran voi tilata Karpelan mukaan heidän yrityksestään sähköpostitse tai puhelimella.

”Kustannusarvio laaditaan aina tapauskohtaisesti, mutta eniten siihen vaikuttavat kohteen vaikeakulkuisuus ja tarkastettavan alueen suuruus. Ihan ensimmäiseksi pitää selvittää yhdessä asiakkaan kanssa, mitä löytöjä tai epäilyjä on havaittu työmaalla, millainen maasto on ja miten tiivis maaperä on rakenteeltaan”, hän toteaa.

Entä mitä etuja räjähdekoiran käytöstä on rakennusyritykselle?

”Keskeiset edut ovat koiran tarkkuus, nopeus ja kustannustehokkuus. Ainakaan vielä ei ole pystytty kehittämään ihmisen toimesta laitetta, joka pystyisi tunnistamaan hajuja lähellekään yhtä tarkasti kuin koira. Se pystyy löytämään myös hyvin vanhoja lähtemättömiä räjähteitä. Räjähdekoira tuo luonnollisesti myös lisäturvaa työmaalle”, Karpela vastaa.

Räjähdekoirien käyttö soveltuu parhaiten esimerkiksi talonrakentamisen louhituille pohjille ennen syvennyslouhintoja ja jatkorakentamista. Ne ovat suureksi avuksi tehtäessä pengerlouhintaa useammassa kerroksessa, ennen uuden penkereen porauksen aloitusta.

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi