Rakennuslehden lukijapaneeli vastaa rakennusalaa ja lehteä koskeviin kysymyksiin verkossa. Kuva: Anne Kurki

Uusi lukijapaneeli kertoo, mitä rakennusalan koulutetut asiantuntijat ajattelevat alasta

Rakennuslehti on perustanut lukijapaneelin, jonka avulla esimerkiksi kehitämme lehden sisältöä ja kysymme lukijoilta ajankohtaisia näkemyksiä rakennusalasta juttujamme varten.

Kirjoittaja

Uusi lukijapaneeli on siis väline, jolla lukijoiden ääni kuuluu Rakennuslehdessä.

Paneeliin on kevään aikana rekrytoitu noin 500 Rakennuslehden lukijaa ja tilaajaa. Yksittäiseen kyselyyn osallistuu tyypillisesti noin 150 vastaajaa, ja panelistit vastaavat Rakennuslehden laatimiin kysymyksiin noin kuukauden kahden välein. Kyselyjen käytännön toteutuksesta ja tulosten analysoinnista vastaa tutkimusyhtiö IRO Research.

Esimerkiksi ensimmäiseen, toukokuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 137 panelistia.

”Tämä ryhmä edustaa hyvin Rakennuslehden lukijoita ja kysely kertoo varsin luotettavasti, mitä lukijat ajattelevat. Tulokset kertovat myös yleisemmin suomalaisten rakennusalan koulutettujen asiantuntijoiden näkemyksistä”, sanoo asiakkuusjohtaja Sylva Vahtera IROsta.

Toukokuun vastaajista oli koulutukseltaan rakennusinsinöörejä 30 prosenttia, diplomi-insinöörejä 29 prosenttia ja rakennusmestareita 22 prosenttia. Ammattiasemaltaan suurin osa oli asiantuntijoita, suunnittelijoita, konsultteja, päälliköitä tai johtajia.

Osallistujista 26 prosenttia oli 25-34-vuotiaita ja suurin piirtein yhtä paljon oli yli 55-vuotiaita. 35-44-vuotiaita oli 18 prosenttia ja 45-54-vuotiaita 21 prosenttia.

Paneelin toinen kyselykierros on toteutettu kesäkuussa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusi lukijapaneeli kertoo, mitä rakennusalan koulutetut asiantuntijat ajattelevat alasta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Anna sähköpostiosoitteesi