Solwers on saanut nimensä englannin sanasta solve, ratkaista.
Järjestöjulkaisu

Rkm-koulutus jytkytti JAMKissa

Sitkeällä yhteistyöllä 173 ensisijaista hakijaa 20 aloituspaikalle!

Kirjoittaja(t)

RKM- eli rakennusmestarikoulutus lopetettiin 90-luvun laman jälkimainingeissa mutta palautettiin rakennusalan vaatimuksesta”, Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) rakennustekniikan lehtori Panu Putkonen kertaa.

JAMK sai tiedon tutkinnonanto-oikeudesta kesällä 2021. Tammikuussa alkavaan koulutuksen haettiin kuluvan syksyn yhteishaussa.

”Markkinoimme koulutusta paikallisesti sekä Rakennusteollisuus RT:n ja yritysten kautta. Yritysten apu on ollut elintärkeää sekä markkinoinnissa että opetussuunnitelmien teossa.”

KOULUTUS kestää kolme ja puoli vuotta. Toisena vuotena tulee ilmoittaa, suuntautuuko talonrakennukseen vai infra-alalle. Opiskelija voi suorittaa myös molemmat suuntautumisvaihtoehdot.

”Varsinkin infra-alan rakennusmestareista on valtakunnassa huutava pula”, pitkänlinjan yrittäjä ja INFRAn jäsen, Jukka Tuominiemi sanoo.

Tuominiemi on ollut mukana aktiivisesti nostamassa koulutuksen arvostusta ja tunnettuutta.

”Koulutuksen avulla esimerkiksi aiemmin ammatillisen koulutuksen saaneet tai muuten työssä pätevöityneet voivat edetä työnjohtotehtäviin. Opiskelijoista 15 prosenttia valitaan tästä ryhmästä ammatillisen polun kautta. Sama määrä tulee yo-polun kautta ja loput valtakunnallisesta hausta.”

”Palkatkaa kesä- ja harjoittelutöihin myös nuoria työntekijöitä. Jopa 16-vuotiaita voi ottaa harjoittelijaksi, kun ottaa huomioon tietyt turvallisuusasiat”, lähettää Jukka Tuominiemi kollegoilleen terveisiä.

”Mistä saamme uusia alan työntekijöitä, jos emme tarjoa heille oppimismahdollisuuksia?!”

Lisäinfoa: omainfra.fi

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi