Infra kannattelee toimivaa ja turvallista arkea. Työmaille kaivataan lisää osaavaa työvoimaa merkityksellisen työn parissa. Kuva: Rakennusteollisuus RT
Järjestöjulkaisu

Maailma ilman infraa ei toimi

Maailma ilman infraosaajia olisi kuin keskiajalta – täynnä uhkia ja vaaroja.

Kirjoittaja(t)

TIET, radat, sillat. Vesihuolto-, sähkö- ja tietoliikenneverkostot.

Järjettömillä iskuillaan Ukrainaan Venäjä saattoi saada aikaan yhden hyvänkin asian. Jokaiselle uutisia edes joskus seuraavalle suomalaiselle on viimeistään nyt selvää, mitä on kriittinen infrastruktuuri. Moni on havahtunut huomaamaan aiemmin näkymättömät rakenteet, joiden varassa toimiva arkemme on koko ajan ollut.

KUN yhteiskuntaa käynnissä pitävät perusrakenteet murenevat, ensimmäisenä kärsivät ihan tavalliset ihmiset ja seuraavaksi maan talous.

Suomessa olemme saaneet nauttia tasaisesta menosta pitkään. Silti meilläkin nähtiin marraskuussa 2022 uutiskuvia, joissa asfaltti lohkeili pääkaupungin kaduilla valtavina laattoina ja autot vajosivat maan uumeniin.

Sabotaasiako? Ilmastonmuutos vauhdissa? No ei. Vesijohtoverkon runkolinjaan oli tullut vaurio, joka aiheutti putkirikkojen sarjan eri puolilla kaupunkia. Sen seurauksena vesi tulvi kaduilla ja sadat asukkaat olivat ilman käyttövettä. Suomalaisen arjen sujuvuuden pahin vihollinen onkin ehkä toinen suomalainen, joka päätti säästää väärässä paikassa.

INFRA-LEHDEN jutussa kerrotaan, miten infra-alaa tehdään nuorille tutuksi Yrityskylä-pelissä. Sain jälkikäteen riemastuttavia terveisiä peliin osallistuneilta nuorilta. ”En tiennyt alasta mitään etukäteen, mutta opin paljon uutta, esimerkiksi että tiet ja liikennevalot kuuluvat infraan.” ”Infra on kyllä tosi tärkeää. Ja infra helpottaa elämää.”

Mielenkiintoisimpina nuoret pitivät infrahankkeisiin liittyviä neuvotteluja ja alan mainehaasteisiin vastaamista. Eniten heitä yllätti, että infrarakentamisessa pyörii paljon rahaa – hankkeet kun eivät valmistu yhdellä joystickin pyöräytyksellä. Tarvitaan satoja massiivisia koneita ja koulutettuja ammattilaisia kuten suunnittelijoita, tarjouslaskijoita, työnjohtajia tai työkoneen kuljettajia. Työvaiheita riittää kallioiden räjäytyksistä kaivu-, maansiirto- ja vihertöihin.

INFRAN merkityksellisyyden avaaminen ei voi olla Putinin pommien varassa. Etenkin nuorille on järjestettävä mahdollisuuksia tutustua alan töihin käytännössä. Tilaajien, yritysten ja oppilaitosten yhteistyö auttaisi tässä, huomauttaa toiminnanjohtaja Pekka Lyytikäinen. Jokaisen työvaiheen kohdalla on myös osattava kertoa, miltä maailma näyttäisi, jos työltä puuttuisi tekijä. Se maailma olisi kuin keskiajalta – täynnä uhkia ja vaaroja.

Anu-Liina Ginström
päätoimittaja
Infra-lehti

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi