Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Liimapuutehtaan tulo Kemijärvelle uhkaa viivästyä

Liimapuutehtaan perustaminen Kemijärvelle saattaa lykkääntyä. Anaika Groupin tehtaan avaaminen uhkaa viivästyä vuodella, koska toimintansa lopettavan sellutehtaan tiloista on syntynyt kiistaa.

Liimapuutehtaan perustaminen Kemijärvelle saattaa lykkääntyä. Anaika Groupin tehtaan avaaminen uhkaa viivästyä vuodella, koska toimintansa lopettavan sellutehtaan tiloista on syntynyt kiistaa.
Kuuntele juttu

Samoja tiloja hamuaa Kemijärven Massaliikkeen nostattama Biomassa Oy. Kaupungin pakkolunastusesityksen tuella se pyrkii sulkemaan ovet Anaikalta, jolle Stora Enso on jo luvannut selluhallit.

Biomassa suunnittelee tiloihin liukosellutehdasta, joka tuottaisi raaka-ainetta muun muassa vaippojen ja kuitukankaiden valmistajille.

Anaika haluaisi aloittaa tehtaansa rakennustyöt viimeistään elokuussa. Yhtiö tutkii kaiken aikaa myös vaihtoehtoja Kemijärvelle.

– Jos tontilla ei päästä töihin suunnitelmien mukaan, käy helposti niin, että tulee jopa vuoden siirto. Lapin lyhyt kesä on rajallinen esimerkiksi maanrakennustöille, huomauttaa Anaikan hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liimapuutehtaan tulo Kemijärvelle uhkaa viivästyä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat