Valtioneuvoston asetus uusien rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoista astui voimaan tämän vuoden alusta. Rakennuksen koko elinkaaren aikaisen ilmastovaikutuksen ottaminen huomioon merkitsee tärkeää periaatteellista muutosta ja vie kohti vähähiilisempää rakentamista. Toteutus kuitenkin maksimoi konservatiivisen alan varovaisuuden ja jättää rakennusalan kehityspotentiaalin pitkälti hyödyntämättä.
Asetuksen piiriin kuuluvat tuotteet ovat kaikkea muuta kuin kertakäyttöhyödykkeitä, eli niiden laskennallinen käyttöikä – ja siis myös ympäristövaikutus – on 50 vuotta. Siksi tuntuu traagiselta, että suomalainen lainsäädäntö kykenee katsomaan vain kolmen vuoden päähän.
Pohjoismaiden eteläisin ja ilmastoltaan lauhin Tanska on edennyt huomattavasti ryhdikkäämmin. Maa on asettanut kunnianhimoisemmat raja-arvot ja avannut samalla selkeän tiekartan, joka ulottuu useiden tulevien kiristysten yli. Tämä, jos jokin, on alan teollisuuden etu.
Pähkinänkuoressa voidaankin todeta, että Tanskan vaatimustaso on ollut jo pari vuotta tasolla, johon me vasta joidenkin rakennustyyppien osalta vuodesta 2029 alkaen sitoudumme.
Jossain määrin haasteellista on, että asetuksen mukaan uuden rakennuksen hiilijalanjäljen raja-arvon alittuminen todetaan vasta rakennuksen valmistumisen yhteydessä eli loppukatselmuksessa.
Yleensähän minkä tahansa tavoitteen toteutumiseen, oli kyse sitten kustannuksista tai ilmastovaikutuksista, voidaan vaikuttaa sitä tehokkaammin, mitä varhaisemmassa vaiheessa prosessia siihen kiinnitetään huomiota.
Tavoitetasot mahdollistavat rakentamisen aivan kuten noin 15 vuoden aikana on totuttu.
Raja-arvoihin ei siis tarvitse käytännössä suunnittelutyössä keskittyä eikä vaikutusmenetelmiin juurikaan perehtyä.
Kun tähän liitetään viime hetken iltalypsynä asetukseen putkahtanut seuraavien, kiristyvien raja-arvojen siirto eteenpäin vuoteen 2029, voidaan asia rauhallisin mielin unohtaa ja lakaista maton alle lyhytjänteisesti vielä hetken pidempään.
Epämukavuusalueen välttely kuuluu inhimilliseen käyttäytymiseen, mutta samalla saavutukset jäävät vähäisiksi ja riski näivettymiseen kasvaa muun maailman mennessä eteenpäin. Tällöin rakennusalan kehityksen synnyttämä vientipotentiaali jää saavuttamatta ja nojaa yksittäisten toimijoiden yritteliäisyyteen ja pioneerityöhön.
Lainsäätäjän soisi katsovan suhdannekuopan ja alakulon yli sekä toimivan uusien alkujen mahdollistajana. Koko ala hyötyisi pienestä, mutta määrätietoisesta tuuppauksesta eteenpäin pään puskaan piilottamisen sijaan.
Kun rakentamisen ympäristövaatimusten nykyinen taso on nyt onnistuttu sementoimaan vielä kolmeksi vuodeksi, katseet kääntyvät tulevaisuuteen ja siellä odottaviin väistämättömiin kiristyksiin.
Toivoa sopii, että kansallinen tahtotila johtaisi tiekarttaan, jossa näkymä ulottuisi seuraavaa mutkaa pidemmälle. Euroopan laajuinen yleiskartta on jo olemassa, ja siihen voi nojautua kansallisella topografitasolla.
Suomella olisi mahdollisuus hyödyntää jo tunnettuja ja toimiviksi todettuja teknologioita ja nousta vähähiilisen rakentamisen edelläkävijäksi. Markkinoilla on jo vähähiilisiä rakennustuotteita, ja valikoima kasvaa jatkuvasti. Ympäristövaikutusten pienentäminen ei enää pakota valitsemaan binäärisesti energiatehokkuuden ja materiaalin matalan hiilijalanjäljen välillä, vaan molemmat voidaan saavuttaa samanaikaisesti.
Energiatehokkuus pienentää jalanjälkeä, ja biogeeninen hiilivarasto kasvattaa kädenjälkeä. Se tuo lisäaikaa vastata aikamme suurimpaan eksistentiaaliseen uhkaan, ilmaston lämpenemiseen.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Vähähiilisen rakentamisen peruskivi muurattiin varovaisuuden ehdoilla”
Rakentamisessa on ihan hyvä olla varovainen, varsinkin kun vähähiilisyysohjaus on nyt toteutettu niin, että hiilijalanjälkeä voi pudottaa laatutasosta karsimalla.
Mitä tulee Tanskan raja-arvoihin, laskentaperusteet ovat eri maissa erilaiset, eikä lukuarvoja tule verrata suoraan toisiinsa.
On myös hyvä huomata, että raja-arvoja suhteutetaan usein ns. bulkkirakentamiseen. Niiden tulee myös mahdollistaa, että jollain tavalla poikkeukselliset kohteet kykenevät alittamaan rajan.
Kolmen vuoden jaksotus kiristykseen on myös hyvin perusteltu, sillä ensimmäiset isojen kohteiden ilmastoselvitykset tehtäneen vasta vuoden 27 loppupuolella. Silloin on runsas vuosi aikaa adatoida uusia hankkeita matalampiin rajoihin. Hiilijalanjälkeähän ei ole käytännössä mahdollista laskea kovinkaan tarkkaan vielä lupavaiheessa, koska esim. materiaalivalintoja on harvoin tehty vielä siinä vaiheessa.
Rakentamisessa maltti on valttia.
Huolimatta, että pidän lähes poikkeuksetta Jussi argumentaatiostasi, en voi olla olematta eri mieltä muutamista mielestäni kevein perustein ja hiukan yleistäen esitetyistä väitteistä edellä. Jos siis rakentamisen vähähiilisyysohjauksessa varovaisuus on paikallaan, koska se voi johtaa laatutason laskuun, pätee sama kustannustehokkuuden kanssakin. Sen kanssa olisi syytä olla varovainen, koska edulliseen hintaan voidaan päästä laatutasoa karsimalla.
Tanskan regulaatioesimerkin nonsoleeraaminen pelkällä laskentatavan erilaisuudella, kun molempien tapojen erot tunnetaan ja ne ovat matemaattisesti yhteismitallistettavia aivan riittävällä tarkkuudella, on vähän laiskaa tekstiä laiskoille lukijoille. Isossa kuvassa Tanskassa ollaan oltu paitsi määrätietoisempia myös systemaattisempia rakentamista reguloivassa ilmastopolitiikassa.
Mitä tulee perusteluun bulkkirakentamisen raja-arvojen määrittämisestä erikoiskohteiden ehdoilla, ollaankin tekemisissä mielenkiintoisen epädemokraattisen argumentin kanssa. Pieni vähemmistökö sanelee siis enemmistöllekin ehdot? Heiluttaako häntä koiraa? Vai pitäisikö näille poikkeuskohteille olla vain mahdollisuus hyvin perustellen poiketa valtavirrasta, jonka tasoon vaikuttamisella kuitenkin saadaan se oleellinen kokonaisvaikuttavuus?
Hyvä, että löytyy erilaisia argumentteja.
Ajattelen tuosta vähähiilisyysohjauksesta vähän eri tavalla kuin kustannusohjauksesta, koska kyseessä on velvoittava viranomaismääräys. Samalla tavalla olisin huolissani, jos viranomainen määräisi rakentamiselle kattohinnan ilman tarkkaa laatukontrollia. Ja nythän sellaista kontrollia ei ole. Asiaa kuvastaa mielestäni hyvin se, että tämä ilmastosääntely taitaa olla Suomen historian ensimmäinen rakentamiseen liittyvä määräys, joka ajaa tinkimään laadusta. Kaikki muut määräykset pyrkivät edistämään laatua, tavalla taikka toisella.
Joo, toki tanskalaiset laskentatavat saa selville, mutta kun toteat että ”Tanskan vaatimustaso on ollut jo pari vuotta tasolla, johon me vasta joidenkin rakennustyyppien osalta vuodesta 2029 alkaen sitoudumme” niin en olisi yhtään varma, onko näin, koska tankalainen 12 kg on käsittääkseni eri asia kuin meikäläinen 12 kg, laskentatavan eroista johtuen. Niin syvälle en ole näihin ehtinyt kuitenkaan perehtyä, että osaisin esittää ”muuntokertoimen”. Eikä sellaista liene edes mahdollista laskea, koska laskentatapa on erilainen.
Niin se vain on, että yksinkertainen bulkkirakentaminen on tässä erikoiskohteiden vankina, taas johtuen ilmastoselvityksen erityisluonteesta. Ei voi ajatella, että vain minimoidut kohteet pääsevät riman yli. Jos ajatellaan vaikka ääneneristystä, ääneneristysmääräysten puitteissahan jokainen saa tehdä niin erikoisen hyvää kuin haluaa, mutta nyt ilmastosääntely tulee ja rajoittaa.
Siinä ollaan hyvinkin samaa mieltä, että tämä vankeus tulisi päättää mahdollisimman pian laatimalla ilmastoselvitykseen sellaista ohjausta, että parempaa laatua tekemällä hiilijalanjälki voisi olla siihen vaaditun verran isompi. Se lopettaisi laadunkarsimisinsentiivin. Olen tätä esittänyt jo monta vuotta. Saa nähdä, milloin sellainen saadaan.