Tikkurila nostaa tulosennustettaan
Hyvin sujuneen tammi-elokuun ansiosta Tikkurila nostaa ennustettaan vuoden 2012 tuloksesta sekä tarkentaa arviotaan liikevaihdon kehityksestä. Tikkurila arvioi nyt liikevoittonsa ylittävän 65 miljoonaa ja liikevaihtonsa 660 miljoonaa euroa.

Vuonna 2011 Tikkurilan liikevoitto oli 61,2 miljoonaa euroa, ja aiemmin yritys arvioi vuoden 2012 liikevoittonsa säilyvän edellisvuoden tasolla. Tikkurilan liikevaihto vuonna 2011 oli 644 miljoonaa euroa. Aiemmin Tikkurila ei antanut tarkkaa arviota kuluvan vuoden liikevaihdolleen, ainoastaan arvioi sen kasvun ylittävän keskeisten markkina-alueidensa keskimääräisen bruttokansantuotteen kasvun.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tikkurila nostaa tulosennustettaan”