Rami Viitasaari MVR-Yhtymän toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta
Rakennusinsinööri Rami Viitasaari on nimitetty MVR-Yhtymä Oy:n toimitusjohtajaksi vuoden 2013 alusta alkaen. Hän toimii tällä hetkellä yhtiön tuotantojohtajana. MVR-Yhtymän nykyinen toimitusjohtaja Matti Rantanen siirtyy omasta aloitteestaan yhtiön hallituksen jäseneksi ja yhtiön johdon neuvonantajaksi ensi vuoden alusta. Rantanen jatkaa yhtiön omistajana. Myös Viitasaari on tullut yhtiön omistajaksi.

Viitasaari on ollut MVR-Yhtymän palveluksessa vuodesta 2005 ja nykyisessä tehtävässään tuotantojohtajana vuodesta 2010.
MVR-Yhtymän pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Ensio Kotka on tyytyväinen hallitusta sukupolvenvaihdoksesta yhtiön johdossa. Kotka on varma, että Viitasaaren johdossa yhtiö voi jatkaa vakaata kehittymistään, sillä Viitasaari on jo osoittanut kykynsä tuotantojohtajana.
Samalla Kotka kiittää Matti Rantasta ansiokkaasta työstä yhtiön toimitusjohtajana, sillä Rantasen johtamana yhtiö on pystynyt toimimaan kannattavasti vaihtelevissa suhdanteissa. Lisäksi Kotka on erittäin tyytyväinen siitä, että Rantasen osaaminen on käytettävissä toimitusjohtajavaihdoksen jälkeenkin yhtiön hallituksessa.
MVR-Yhtymä on Satakunnassa toimiva rakennusyritys. Yhtiö harjoittaa rakennusurakointia, korjausrakentamista ja omaa asuntotuotantoa. Yhtiö rakentaa tällä hetkellä muun muassa Euran urheilu- ja uimahallia, Harjavallan liikunta- ja uimahallia sekä Porissa Porin YH-Asunnot Oy:n ja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön rakennuttamia kerrostaloja. Yhtiön liikevaihto viime tilikaudella oli noin 19 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllistää noin 50 omaa työntekijää.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Rami Viitasaari MVR-Yhtymän toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta”