Teknillinen korkeakoulu on keksinyt erikoisen tavan vastata rakennusalan diplomi-insinööripulaan, joka koskee erityisesti rakennesuunnittelijoita ja tienrakentajia. TKK on päättänyt supistaa aloituspaikkojen määrän nykyisestä 130:stä 80:een eli pienemmäksi kuin Tampereen teknillisessä yliopistossa.
Omituisen päätöksen taustalla on rakennusosaston paheneva rahapula. TKK:ssa rahoituksen mittareina käytetään diplomi-insinöörien ja tohtoreiden valmistumismääriä. Siinä rakennusosasto pärjää nyt poikkeuksellisen huonosti, sillä viime vuonna TKK:n rakennusosastolta valmistui vain 50 diplomi-insinööriä ja Tampereelta vielä vähemmän.
Rakentajateekkarit revitään kovan kysynnän vuoksi ennen aikojaan työelämään eikä monikaan harkitse nyt parhaiden työvuosien kuluttamista väitöskirjan tekemiseen. Tilanne on aivan toinen esimerkiksi teknisen fysiikan osastolla, jossa töitä ei ole tarjolla juuri muualla kuin tutkimustehtävissä.
Rakennusosastolla ei ole rahaa edes nykyiseen opetustoimintaan puhumattakaan siitä, että sen pitäisi perustaa kaksi uutta professuuria talotekniikkaan ja rakentamisen tietotekniikkaan. Nämä professuurit ovat opetuksen uusiutumisen kannalta välttämättömiä. Tilaa niille pitäisi saada karsimalla vanhoja professuureja.
Tilanne on periaatteessa uudistumisen kannalta otollinen, sillä peräti 14 professoria on eläkeiässä. Käytännössä tilanne on kuitenkin täysin halvaantunut, sillä jokainen näistä on omaa oppituoliansa suojellakseen ilmoittanut lähtevänsä eläkkeelle vasta 68-vuotiaana.
TKK:n rakennusosasto on ilmoittanut, että sen rahoitusongelmat ratkeaisivat miljoonalla eurolla. Yrityksille tuo olisi pieni raha, mutta voi olla, että yritykset silloin myös edellyttäisivät, että ne saisivat rahoilleen vastinetta eli ajan tasalla olevaa opetusta ja tutkimusta. Sitä niillä on täysi mahdollisuus vaatia vasta vuonna 2009 huippuyliopiston käynnistymisen myötä. Silloin yksittäisten professorien pienet kuningaskunnat katoavat ja ohjausvaltaa käyttävät ne, jotka toimintaa myös rahoittavat.
Rakennusalalla on nyt etsikkoaika miettiä, kuinka suuren vaikutusvallan se tässä huippuyliopistossa haluaa. Teknologiateollisuus on jo lyönyt pöytään 80 miljoonan euron pelimerkit. Tällä rahalla voi olla aika suuri merkitys myös kilpailtaessa parhaista nuorista opiskelijoista.
Lue lisää 9.8. Rakennuslehdestä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “DI-pulaan vastataan vähentämällä aloituspaikkoja”