Vielä 1970- ja -80-luvuilla Suomesta piisasi lähtijöitä eksoottisiinkin maihin. Suurimpana porkkana toimi usein verovapaa auto. Ja mitä etäämmäs mentiin, sitä komeampi auto hankittiin. Verovapaa palkka auton lisäksi oli täky, jota harva vastusti. Niin Afrikassa kuin Lähi-Idässä suomalaisia oli kuin Vilkkilässä kissoja.
Ikivanha ja nyttemmin poliittisesti kenties epäkorrekti lastenleikki: kuka pelkää mustaa miestä? saakin nykyään uuden sävyn yritysten ja työntekijöiden kansainvälistymisessä. Pitkän aikavälin trendinä kansainvälistyminen on ollut viimeiset pari vuosikymmentä niin työelämässä kuin juhlapuheissakin suosittu aihe. Ja puheeksi se uhkaa jäädäkin – ainakin mitä etäämmäksi Suomesta niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin joudutaan lähtemään.
Taru ja todellisuus eivät kohtaa, sillä kun lähdön hetki koittaa, jäävät kalkkiviivoille harvat ja valitut, jos aina hekään. Meidät pullantuoksuun tottuneet työntekijätkin on hemmoteltu niin pilalle, että lähtijöitä ei meinaa löytyä edes rauhallisten maiden huippuhommiin, saati vaativampiin olosuhteisiin. Muutama vuosi sitten Skanskassa oli tarjolla työpaikka Kaliforniassa, mutta edes sinne ei halukkaita meinattu löytää.
Usein vedotaan puolison urakehityksen katkeamiseen, mutta oikein ajoitettuna ja hyvin suunniteltuna ulkomaankomennus tuskin pysyvästi katkaisee edes hyvin käynnistyneen uraputken. Ja käsi sydämellä, tyssääkö puolison urakehitys ulkomailla, jos sitä eivät äitiysloma ja hoitovapaatkaan tee?
Myös yritysten suhtautuminen sekä kansainvälistymiseen että maailmalta kotiin palaaviin, niin sanottuihin ex-patriootteihin, on vaihdellut laidasta laitaan. Harvassa ovatkin ne yritykset, joissa kannustetaan kansainvälisiin tehtäviin. Yleensä paluuta entiseen ei ole, jos se yrityksen taholta on edes toivottua. Vain muutamat aidot kansainväliset yritykset, kuten esimerkiksi ABB, pitävät kansainvälisiä tehtäviä edellytyksenä urakehitykselle.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Kuka pelkää mustaa miestä?”
Hankalaa on työnsaanti jos ollut ulkomailla:
Haku työhön Suomessa Suomeen