Vantaalla viime viikolla esille tulleet suunnitteluvirheet ja elementtitöiden keskeyttäminen YIT:n urakoimalla liikerakennustyömaalla saavat miettimään, onko kyseessä Vantaata yleisempi ilmiö. Vantaalla sama tauti on levinnyt toisellekin työmaalle. Onko se nyt leviämässä kuin epidemia ympäri Suomen?
Mitä mahtaa olla taustalla, kun YIT:n kaltainen kokenut rakentaja päätyy käyttämään kohteessaan kaksien normien yhdistelmää eikä saa toimitettua kohteen alkaessa elementtisuunnitelmia viranomaisille. Mieleen tulee monenlaisia jos-tekijöitä.
Ikävää olisi, jos tässä rakentamisen pilkkomisen ketjussa suunnitteluttamisen ja suunnittelun asiantuntemus olisi pahasti kadonnut. Ettei enää ymmärrettäisi, miten normimaailma ja suunnittelu kuuluvat yhteen. Ettei oivallettaisi, että tilatessaan kahden eri normiston mukaan tehtyjä suunnitelmia, niitä myös saa, vaikkei niiden sekakäyttö ei ole sallittua. Ja ettei muistaisi reunaehtojen asettamisen tärkeyttä globaalissa suunnittelumaailmassa, kun tekee kvr-tilauksen elementtitoimituksista.
Vähintään yhtä ikävää olisi, jos rakentaja ei muistaisi, että Suomessa pätevät vielä oman maan rakentamismääräyskokoelman määräykset. Täällä kun ei vielä voi rakentaa minkä tahansa maan rakennekuormitusten mukaan. Ei edes Viron.
Mutta kaikkein ikävintä olisi, jos rakentaja luottaisikin siihen, ettei kuntien rakennusvalvonnoilla riitä resursseja. Etteivät ne ehtisi tarkistaa suunnitelmia, jolloin rakentajat voisivat rikkoa rakennuksen turvallisuuteen liittyviä määräyksiä uskalluksiensa rajoissa. Silloin liikuttaisiin jo hyvin harmaalla alueella pelkästään säästöt mielessä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa
7 vastausta artikkeliin “Kun konkari eksyi normimaailmaan”
Sama tilanne sähköasennuksissa, kun suunnittelijoilta poistettiin tutkintovaatimus (S1, S2, S3), nyt voi kuka vaan olla suunnittelija, eikä uusimmista määräyksistä ole mitään tieto. Laatujärjestelmät perustuu kaupallisiin tahtoihin, ei tekniikkaan ja osaamiseen.
Valtion -ja kunnanhallinnon talo ja infrarakentajien määrää ajetaan koko ajan alas elikkä ns. pätevää tilaajaa ei enää ole. Tiehallinnon puolellakin kokenut tilaaja korvataan konsultilla, jotka vasta opettelevat koko tienrakennusalaa. Yksityisillä tahoilla ei olisi varaa tilata tällaisilla summilla käsittämättä mitä tilataan.
Taitaa olla yleinen ilmiö laadulla ratsastaminen. Tärkeintä on dokumenttien tuottaminen, ei laadukkaan työjäljen tekeminen. Oma kokemukseni on, että YIT:n pitäisi alkaa kurssittaa tekijöitään kahden perustyökalun käyttämiseen, nimittäin suorakulman ja vatupassin, virallinen nimi taitaa olla vesivaaka. Aikanaan rakentamisessa oli vallalla ns. itselle luovuttamisen käytäntö. Kokemusteni pohjalta siitä ei voi enää olla hajuakaan, on jälki sen verran härskiä. Uskovatko rakentajat että ostajat eivät huomaa virheitä, ja siksi riskeeravat härskillä jäljellä. Eikös kerralla valmiin tekeminen tulisi halvemmaksi kuin 2-3 kertaan korjaamisen. Talonrakentamisessa työt on pilkottu niin pieniin osatekijöihin, ettei kukaan enää pysty hallitsemaan kokonaisuutta. Joku nämä sekoilut aina maksaa, loppukädessä kuluttaja. Kyllä olisi kirveelle töitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Vuosia sitten tuttu kokenut rakennesuunnittelija vaihtoi alaa. Hänen moraalin mukaan ei voi tehdä huonoa suunnittelutyötä. Työtä teetettiin nuorilla, kokemattamilla ja ulkomaalaisilla suunnittelijoilla. Ei ollut aikaa tehdä kunnon työtä. Nyt näkyy tämän kehityksen jälkiä.
Varmasti isossa lafkassa inhimillisiäkin erehdyksiä sattuu, ja ne virheet voivat joskus päästä pitkällekin. Toisaalta sattuu tuollaisia virheitä pienissä yrityksissä ja ihan kenenkään huomaamatta tai asiaan puuttumatta.
2: Kannattaako suoraan syyllistää ulkomaalaista toimintaa? Suomen rakentaminen on joskus liian konservatiivinen, vaikka toki rakentamisen pysyminen suomalaisissa käsissä on erittäin tärkeää Suomelle.
Joka tapauksessa olen samaa mieltä, että säätely ja normit ja niiden tunteminen ja noudattaminen on elintärkeää rakennusalalla jolla pitää tuottaa pitkäkestoisia tuotteita.
Mutta vikojen etsiminen ei saa olla itse tarkoitus. Jokaiselta työmaalta löytyy laatupoikkeamia vähintäänkin tuotantoprosessista. Tärkeintä mielestäni on se, että nähdään metsä puilta, että saavutetaan kokonaisuutena hyvä ja toimiva ratkaisu. Noh ja tosiaan tärkeää, että mahdollisiin virheisiin puututaan ajoissa; josta varmasti tämä
Kohta neljä vuosikymmentä projektitoiminnassa mukana olleena ihmetys ja turhautuneisuus vain kasvaa. Olemme projekteihin vain marginaali toimittaja, mutta se on valjennut, että hankintapäätöksiä ei ainakaan järjellä tehdä.
Olen jo vuosia ihmetellyt, että milloinka tulee alalle rakennuttaja / rakentaja jotka tekevät ja uskaltavat sanoa tekevänsä laatua. Kyllä teorioita ja stoorin puhujia televisiossa esiintyy, mutta siihen se jääkin.
Kaikessa rakentamiseen liittyvässä päätöksenteossa ainut päättäjä on ollut se
Rohkenen epäillä, että kyseessä ei ole pelkästään rakennusalaa koetteleva vitsaus, vaan paremminkin koko yhteiskuntaamme ravisteleva ilmiö.
Vain harva meistä peiliin katsomalla voi sanoa olevansa äärimmäisen hyvä juuri siinä toimessa mitä parhaillaan hoitaa. Itse en ainakaan voi.
Länsimaisen ihmisen ainainen ahneus ja kiire ovat nykyisin siinä määrin palvottuja asioita, että vain harva ihminen kykenee ammentamaan ammatissaan tarvitsemansa asiantuntemuksen kiirehtiessään seuraavalle pesällä pelissä, jonka nimi on urapeli.
Taktisia siirtymisiä, monialaista osaamista, vaihtuvia tehtäviä. Kuka nyt samaa tointa kykenisi 5 vuotta hoitamaa – aikamäärä, joka lienee liikkeenjohdon keskimääräinen palvelussuhteen pituuskin – vielä. Toisaalta, miksi kasvattaa yksialaista asiantuntemusta tilanteessa, jos työsuhteensa pysyvyydestä keskustellaan pitkäjänteisimmilläänkin vain kvartaaleissa.
En kyseenalaista sitä, etteikö muutoksessa olisi voimaa ja etteivätkö markkinat olisi muuttuneet, mutta rohkenen uskoa, että monasti muutoksia suunnitellessa (luetaan: miten tämän asian voisi tehdä halvemmalla ja nopeammin) ei kokemuksen myötä kertynyttä viisautta osata täysipainoisesti hyödyntää – jos lainkaan.
Kysynkin – onko iän ja kokemuksen tuoma osaaminen rasite vai kilpailutekijä?
Olemmeko ylpeämpiä (tai katkeria) verottajan ilmoittamista bruttotuloistamme kuin siitä, mitä tiedämme osaavamme tehdä hyvin?
Ja siitä mennään edelleen läpi, missä kohtaa aidassa on reikä matalimmalla – rakennusalallakin.