Asumisen tarpeet ovat murroksessa, ja kodinomaiselle asumiselle – myös totuttua lyhyemmissä jaksoissa – on selkeä tarve ja kysyntä. Suomen Vuokranantajien Verlanilla teettämän kansalaiskyselyn (10/2024) mukaan kolme tärkeintä syytä lyhytaikaiselle asunnon vuokraamiselle ovat olleet työmatka, vierailu perheen, sukulaisten tai tuttavien luona ja kotimaan matkailu. Arviolta 100000 suomalaista on hyödyntänyt lyhytvuokrattavaa asuntoa nimenomaan työn tekemiseen.
Verlan tekemä tutkimus tukee hyvin tuoretta, KAT ry:n (Kalustettujen asuntojen toimijat) jäsenistölleen tekemää kyselyä, jonka mukaan ammattimaisesti lyhytvuokrausta harjoittavien yritysten asiakkaista 60–100 prosenttia on yritysasiakkaita.
On tärkeää, että lyhytvuokraus tunnistetaan lainsäädännössä. Ympäristöministeriö onkin ansiokkaasti valmistellut lakia, jonka tarkoituksena on, hallitusohjelman mukaisesti, varmistaa edellytykset asuntojen lyhytvuokraukselle.
KAT:n tahtotila on, että: 1) uusi laki tulee voimaan mahdollisimman pian, 2) uusi laki ei estä työvoiman liikkumista Suomessa ja mahdollistaa työntekijöiden joustavat asumisratkaisut, ja 3) kunnille tulee antaa suurempi vapaus vaikuttaa lyhytvuokrauksen määrärajoihin kuntien tarpeiden mukaan.
Kaavoituksen näkökulmasta lyhytvuokraus hämärtää perinteistä rajaa asuin- ja majoituskäytön välillä. Kun lyhytvuokraus tunnistetaan ja sitä koskevat säännöt selkeytetään, voidaan paremmin varmistaa, että kaavoitus ja kunnan rakennusjärjestys tukevat sekä pysyvää asumista että lyhytvuokrausta. Kunnille tulisi antaa välineet sovittaa lyhytvuokraus osaksi alueiden maankäyttöä omista tarpeistaan käsin.
Nykyinen säätelemätön tilanne on kestämätön. Laissa tulee ottaa huomioon, että ihmisillä kohdistuu tilapäiseen asumistarpeeseen laajasti erilaisia elämäntilanteita, kuten lyhytaikaiset työmatkat, opiskelu, projektityöt tai komennusmatkat, vakinaisen asunnon vaurioituminen, erotilanteet tai muut muutokset perhesuhteissa.
Lakiluonnoksen mukaan asunnoissa tapahtuva alle neljän viikon mittainen asuminen katsotaan lyhytvuokraukseksi, kun taas yli neljän viikon yhtäjaksoinen viipymä on normaalia asumista. Selkeä rajaus helpottaa merkittävästi toimintaympäristön ennakointia ja ammattilaisten valmiutta vastata kysyntään. Sen sijaan lyhytaikaisvuokrausten enimmäismäärän määrittäminen on ammattimaista toimintaa kohtaan kahlitsevaa.
Ammattimaisesti asuntoja lyhytvuokraavien näkökulma onkin, että lyhytvuokrausten vuositason enimmäismäärää korotettaisiin reilusti lakiluonnoksessa olleesta 90 päivästä. Samalla kunnille tulisi antaa mahdollisuus sallia vuositasolla yli 180 lyhytvuokrauspäivää per asunto.
Uuteen lakiin toivotaan selkeitä määritelmiä ja säännöksiä, jotka edistävät oikeusvarmuutta, helpottavat lain noudattamista sekä vähentävät tulkintaa ja väärinkäsityksiä.
Lain valmistelun tavoitteena tulee olla kaikille toimijoille selkeä ratkaisu, joka tukee sekä asumismuotojen kehitystä että taloyhtiöiden kaikkien asukkaiden asumisrauhaa. Tulee varmistua myös siitä, ettei hyvä tarkoitus johda hallinnollisesti raskaaseen ja epäoikeudenmukaiseen tai pahimmillaan ympäristöä ja työllisyyttä heikentävään lopputulokseen.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Rakentamislaki tuntuu myös lyhytvuokrauksessa”
Ajatuksia aiheesta…
Eikö lainsäätäjän kannalta olisi olennaista jättää asumiseen liittyvät asiat yksilöiden itsensä päätettäväksi.
Toisin sanoen, laki antaisi rajat sille, minkälaisessa luukussa on turvallista ja terveellistä asua. Se, kuinka pitkään itse kukin sitten luukussa oleilee, ei pitäisi kuulua lainsäätäjälle lainkaan.
Kunnan näkökulmasta taas monopolia kaavoitukseen tulisi käyttää oikeudenmukaisesti ja ryhdikkäästi. Kaava sallisi asumiseen tarkoitettua rakentamista, tai sitten jotain muuta. Kunnankaan olennainen intressi ei voi olla määrätä siitä, kuinka kauan kussakin luukussa ihminen on. Ymmärrän kyllä kaikenlaiset koulu-päiväkoti-neuvola jne. sijaintien kysymykset, mutta tässä kontekstissa niistä ei ole kyse.
Asuntoyhteisö, kun se on rakennettu rakentaisen lain ja kaavan sallimissa rajoissa sitten voisi itse yhtiöjärjestyksessään päättää, voiko yhteisön tiloja käyttää vaikkapa ”lyhytvuokraukseen”.
Uskoisi markkinavoimien sitten ohjaavan näitä valintoja, koska ”lyhytvuokraus” ilman muuta on ainakin jossain määrin liiketoimintaa ja uskoisi sen myös näkyvän jollain lailla yhteisöosakkeiden hinnassa.
Jossakin yhteisössä voitaisiin sopia, että asuintiloja ei vuokrata lainkaan, ei pitkäksi eikä lyhyeksi ajaksi. Naapurissa taas voitaisiin sopia, että vuokrata saa vaikka päiväksi. Itse asumisyhteisön osakkaille tämä päätösvalta tulee antaa, ei argaadian- tai minkään muunkaan mäen päätettäväksi.
Gryndereillekin tämä antaisi vapautta määritellä uudiskohteden markkinoiden suuntaamista tietyille segmenteille, samoin myös hinnoitella tuotteet parhaalla mahdollisella tavalla.
Voisi ajatella, että jokin yritys vuokraisi kalustetun asunnon siivous jne. palveluilla vaikkapa toistaiseksi, määräämättömäksi ajaksi, jotta satunnaisesti sen työntekijät voivat majoittua siinä kulkiessaan…tätä nyt sitten oikein lain voimalla oltaisiin suitsemassa?
Mielestäni sosialismi ei sovi vapaaseen demokratiaan.
Vähemmän ylhäältäohjausta ja enemmän päätäntäoikeutta sinne ihan käytännön elämään tässäkin asiassa.