Tummimmallakin pilvellä on kultareunuksensa. Maailmantalouden nykyisessä lamassa se on hiilidioksidipäästöjen kasvun hetkellinen hidastuminen.
Ympäristökeskustelussa on usein hämärtynyt se, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ensisijaisesti ole kyse energiatehokkuuden parantamisesta tai edes energian säästämisestä vaan ne ovat vain keinoja kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Vesi- ja ydinvoima esimerkiksi eivät tuota hiilidioksidipäästöjä, kun taas monet uusiutuvat energiamuodot, kuten biopolttoaineet tuottavat niitä. Puukin sitoo hiiltä vain niin kauan kuin sitä ei polteta tai pureta.
Rakennustarkastusyhdistyksen ilmastonmuutoskeskustelussa pääosa panelisteista oli valmis suosimaan puurakentamista yhtenä ratkaisuna ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suositukseen olisi helppo yhtyä, jos katsoisi vain kuinka paljon energiaa sementin ja teräksen valmistus vaativat. Samalla perusteella myös eristämisessä voitaisiin siirtyä suosimaan puukuitua.
Aivan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole, sillä valmistuksenaikaisen energiankulutuksen ja päästöjen lisäksi on syytä tarkastella myös rakennuksen koko elinkaaren aikaista kulutusta. Siinäkin puu varmasti pärjää kohtuullisesti, mutta ei hyvin kierrätettävää terästä, erittäin pitkäikäisiä betonirakenteita tai tehokkaasti energiaa säästäviä eristeitäkään voi yksioikoisesti tuomita.
Ekologisten materiaalivalintojen suhteen olemme lähes yhtä sumussa kuin 20 vuotta sitten, kun teimme ensimmäisen ekologista rakentamista käsitelleen teemalehtemme. Silloin tosin ei puhuttu ilmastonmuutoksesta vaan konkreettisemmin kasvihuoneilmiöstä. Valitettavasti meillä jopa ympäristöasioissa aktiiviset poliitikot professori Martti Tiurin tapaisia ”toisinajattelijoita” lukuun ottamatta unohtivat tämän näkökulman vuosikymmeneksi. Vasta vuonna 2006 hiilidioksidipäästöjen torjunta nostettiin taas ensisijaiseksi tavoitteeksi. Kaikki muu onkin viherpiipertämistä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Vihreää hiiltä ei ole”