Voiko rakentaminen teollistua?

Rakentamisen tuottavuuden kysymyksissä haetaan usein vertailukohtaa muuhun teollisuuteen. Tämä on sinänsä mielenkiintoista – ja tarpeellistakin – mutta eräät fundamentit tuppaavat tässä keskustelussa toisinaan unohtumaan.

Ensimmäinen fundamentti on se, että rakentaminen on projektitoimintaa. Rakentamisen talouden oleellisin yksikkö on projekti, joka on tai ei ole kannattava. Tuotto ja lisäarvo luodaan projekti kerrallaan, ja tämä puolestaan johtaa useaan muuhun tosiseikkaan. Projektitoiminnan talous ei ole yhtä suoraviivaista kuin teollisen tuotannon talous.

Teollisen tuotannon peruspiirteistä poiketen rakentamisen tuotanto ei ole sidottu yhteen paikkaan, vaan tuotannon paikka vaihtelee jokaisella kerralla.

Esivalmistusastetta nostamalla voidaan tuotantoa toki siirtää kasvavassa määrin teolliseen ympäristöön ja hallita tuotantoprosessia paremmin. Mutta viime kädessä moduulit ja välituotteet on siirrettävä yksilölliseen rakennuspaikkaan ja kokoonpano on mietittävä rakennuspaikkakohtaisesti.

On huomattava, että jokaisen rakennuspaikan layout, muoto ja tila on omantyyppisensä ja niin muodoin sekä sisään että ulos virtaava logistiikka on mietittävä tapauskohtaisesti. Ei ole joka paikkaan soveltuvaa logistista patenttiratkaisua, koska työmaat ovat yksilöitä. Tuottavuuden kannalta työmaalogistiikan huolellinen suunnittelu onkin avainasemassa.

Koska rakentamisen paikka vaihtelee, ei ympäristöön ja ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia voida hallita kuten stabiilissa teollisessa ympäristössä. Rakennusaikaisten vaikutusten hallinta onkin varmuudella yhä tärkeämpi tekijä hankkeiden toteutuksessa, ja se vaikuttaa rakentamisen tuottavuuteen. Voi olettaa, ettei tuottavuuden yhtälö ole tulevaisuudessa ainakaan yksinkertaistumassa.

Rakentamisen toimitusketjut vaihtelevat projektista toiseen. Hankkeet ovat harvoin toistensa täydellisiä kopioita. Siinä missä teollinen tuotanto rakentaa pitkäaikaiset toimitusketjut ja kumppanuudet, toimivat rakennushankkeet hyvin usein opportunistisesti – eikä termillä ole tässä kohden mitään negatiivista latausta.

Toimitusketjut pitää neuvotella, sopia ja toteuttaa projekti kerrallaan, yksilöllisesti. Tämä nakertaa toiminnallisen ja hallinnollisen skaalaedun mahdollisuuksia.

Koska rakentaminen on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallista toimintaa ja laajalti säädeltyä, ovat rakentamisen hankkeet poliittisesti ja yhteiskunnallisesti latautuneita.

Niihin kohdistuu yleensä huomattava määrä julkista mielenkiintoa, ja hankkeiden yhteiskunnallinen toimintaympäristö vaihtelee hankkeen luonteen ja paikkakunnan mukaan. Tämäkään sidosryhmien ja toimintaympäristön hallinta ei noudattele täysin samaa logiikkaa kuin puhtaasti teollisten konseptien tuotanto. Jokainen rakennusprojekti on sidosryhmien hallinnan osalta aloitettava puhtaalta pöydältä.

Viimeinen fundamentti on se, että rakennukset ja rakennetun ympäristön kohteet ovat pitkälti kulttuurisia ja taiteellisia luomuksia. Tällaisille luomuksille on vaikea luoda standardoitua ja yhdenmukaista tuotantoa ja spesifikaatioita, lukuun ottamatta rajallista määrää välituotteita, moduuleita ja rakennusosia.

Jos luovuus ja omaleimaisuus kadotetaan rakentamisesta, teemme asuinympäristöstämme tylsän, harmaan ja mielenkiinnottoman – uusi rakennus ei saisi olla Big Mac, vaan ’kulinaristinen elämys’.

Edellä sanottu ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö teollisen tuotannon perusoppeja ja prinsiippejä voisi hyödyntää laajalti – kyllä voi ja pitääkin, muttei kritiikittä eikä kaikilta osin. Rakentaminen on ja pysyy omanlaisenaan teollisuudenalana, jonka erityispiirteet tekevät siitä hienon ja mielenkiintoisen!