Rakennusalan henkilöstönvuokraus kasvoi reippaasti viime vuonna

Rakennusalan kotimainen henkilöstönvuokraus kasvoi vuonna 2011 lähes 48 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Alan henkilöstönvuokrauksen liikevaihto oli viime vuonna 124,8 miljoonaa euroa, kun se oli edellisvuonna 84,5 miljoonaa euroa. Nämä luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilastoista.

Lemminkäinen myi kansipinnoiteliiketoimintansa SPT Paintingille

Lemminkäinen on myynyt infrarakentaminen-toimialaan kuuluneen Suomen kansipinnoiteyksikkönsä liiketoiminnan lappeenrantalaiselle SPT Painting Oy:lle. Kaupan myötä SPT Paintingille siirtyy viisi työntekijää määräaikaisella työsopimuksella sekä yksi toimihenkilö. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Cityconin osakeanti kävi kaupaksi

Citycon Oyj:n noin 90,7 miljoonan euron merkintäetuoikeusanti päättyi maanantaina 1. lokakuuta onnistuneesti. Alustavan tuloksen mukaan annissa merkittiin yhteensä noin 70,6 miljoonaa osaketta, kun merkittäväksi tarjottiin noin 49,0 miljoonaa osaketta. Tarjotuista osakkeista noin 99,4 prosenttia merkittiin ensisijaisessa merkinnässä ja loput toissijaisessa merkinnässä.

Energiatehokas kaavoitus voi säästää kunnilta 2 miljardia vuoteen 2020 mennessä

Suomen kunnat voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä ja päästövähennyksiä, jos energia- ja päästövaikutusten arviointi sisällytetään kaikkeen kaavoitukseen. Jos kaikkien uusien alueiden kaavoitus tehtäisiin kuten energiatehokasta kaavoitusta kehittäneessä Porvoon Skaftkärrissä, kunnat säästäisivät jopa 2 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä. Päästö- ja kustannushyödyt perustuvat Gaia Consulting Oy:n tekemään arvioon.

Helsingin kaupunki laittoi Käpylän Vuoritalon myyntiin

Helsingin kaupunki etsii ostajaa Käpylässä sijaitsevalle Vuoritalolle. Kiinteistövirastossa arvioidaan, että viime viikolla hyväksytty kaavamuutos edistää pitkään tyhjillään olleen Vuoritalon myyntiä. Aiemmin kulttuurikäyttöön määrätty talo on nyt mahdollista kunnostaa enintään neljäksi asunnoksi, joiden huoneistoala on yhteensä noin 370 neliötä.